Tekijäksi pop-up-kololle?

Pop-Up -kolo eli tutummin Poppari on partioviikon näkyvin tapahtuma Kampin Narinkkatorilla. Etsimme reippaita nuoria ja aikuisia toteuttamaan rastiohjelmaa: tervetuloa mukaan Poppari-tiimiin!

MITÄ? Ulkoilmakolo

MISSÄ? Narinkkatorilla, Kampissa

MILLOIN? Partioviikolla, 18.–20.4.2023 klo 17–20

Kolmen illan ajan, tiistaista torstaihin, pääkaupunkiseutulaiset partiolaiset valtaavat Helsingin keskeisimmän mestan ja viettävät yhdessä jättimäistä koloiltaa. Teemoina Popparissa ovat tänä vuonna Itämeri ja meripartio.

Narinkkatori täyttyy ohjelmapisteistä, joilla voi päästä esimerkiksi tutustumaan merivartiostoon, suunnistamaan merikortin avulla tai tunnistamaan Itämeren eläimiä. Jokaisella rastilla on pari tekijää jakamassa materiaaleja ja opastamaan vierailevia ryhmiä tehtävän pariin. Ohjelmapisteet ovat auki iltaisin klo 17–20, mutta auttamaan saa tulla myös osaksi aikaa.

Tekijänä opit toivottavasti uutta merenkulusta ja rakkaasta Itämerestämme, tapaat huikeita ihmisiä, teet partion näkyväksi muulle kaupungille ja ennen kaikkea pääset mukaan eeppiseen Poppari-porukkaan. Ainiin ja piiri tarjoaa tietysti hyvät eväät vapaaehtoisilleen!

Kiinnostuitko? Ilmoittaudu mukaan tekijäksi Pop-Up –kololle, täyttämällä tämä lyhyt lomake: kuksaan.fi/58400, niin olemme sinuun yhteydessä.