Toimittaja printtilehti Heppuun tai sähköiseen Heppumediaan
Heppu on Pääkaupunkiseudun Partiolaisten jäsenlehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehti postitetaan kaikille jäsenille, ja se tavoittaa lähes 10 000 partiolaista perheineen. Heppu ilmestyy myös verkossa ympäri vuoden. Heppua luotsaa päätoimittajapari, joka johtaa lehden toimitusta.
Toimittajan tehtäviin kuuluu juttujen suunnittelu ja kirjoittaminen, mahdollisesti kuvaaminen ja toimituskokouksiin osallistuminen arki-iltaisin neljästi vuodessa. Tämän lisäksi järjestämme vuodessa kaksi viikonlopputapahtumaa toimittajille.
Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus
Partiokokemus
Pesti ei edellytä aiempaa kokemusta partiosta.
Mitä pesti vaatii?
- Kiinnostusta lehden tekemiseen.
- Osallistumista lehden toimituskokouksiin neljästi vuodessa.
- Aikataulussa pysymistä.
- Innostunutta asennetta kirjoittamiseen ja halua kehittyä siinä.
- Juttujen kirjoittaminen Heppuun (noin 4 juttua vuodessa) tai juttujen kirjoittaminen Heppumediaan printtilehden ilmestymisajankohtien ulkopuolella (noin 4 juttua vuodessa).
- Sähköisen Heppumedian toimitus reagoi juttuideoihin nopeasti ja vaatii toimittajalta heittäytymistä uusiin tilanteisiin.
Mitä pesti tarjoaa sinulle?
- Mahdollisuuden kehittyä kirjoittajana ja toimittajana.
- Arvokasta kokemusta lehden teosta.
- Huikean toimitusporukan, uusia kontakteja ja ystäviä.
- Koulutusta pestiin liittyen.
- Tukea päätoimittajilta.
- Mahdollisuuden vaikuttaa piirin polttaviin puheenaiheisiin.
- Mahdollisuuden päästä tutustumaan monipuolisesti piirin tapahtumiin.
Pestin kesto
Toivomme sinulta sitoutumista kahdeksi vuodeksi.
Lisätiedot
Mitä siis on tarjolla?
Haemme toimittajia, jotka ovat halukkaita kirjoittamaan niin printtilehteen kuin sähköiseen Heppumediaan. Kiinnostuksesi mukaan voit hakea printin toimittajaksi, verkkotoimittajaksi tai vaikka molempiin!
Yhteystiedot
Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro, miksi haluaisit tulla toimittajaksi Heppuun! Lisätietoja pestistä voit kysyä päätoimittajilta sähköpostilla suvi.kettunen@partio.fi tai jasmin.ahvensalmi@partio.fi.
Täytä hakemus