Kimaran Turvallisuus on toimialana osa Palveluiden osa-aluetta. Turvallisuuden organisaatio on ammattitaitoinen asiantuntijaorganisaatio, jossa toimii erillisen esikunnan lisäksi Tilannekeskus, sekä Turvan, Palon, Lääkinnän ja Henkisen turvallisuuden tiimit. Turvallisuuden eri toiminnot päivystävät leirialueella enemmän tai vähemmän ympärivuorokautisesti – Turvallisuus on aina saavutettavissa. Tavoitteenamme on aktiivisesti mahdollistaa turvallisen piirileirin toteuttaminen ja osaltamme tukea muita onnistuneen leirikokemuksen tuottamisessa. Palveluiden osa-alueen eetos näkyykin vahvasti Turvallisuuden tekemisessä.
Turvallisuuden esikunta koostuu partioturvallisuuden osaajista, joilla on aiempaa vankkaa kokemusta partioturvallisuuden pesteissä toimimisesta sekä työkokemusta turvallisuuden eri aloilta. Turvallisuuden esikunnan tehtävänä on toiminnallaan varmistaa muiden Turvallisuuden tiimien toimintaedellytyksiä ja poistaa eteen tulevia esteitä.
Esikuntaexpertin pestissä pääset tukemaan panoksellasi Turvallisuuden eri tekijöiden toimintaedellytyksiä ja tehtävässä menestymistä. Toimitkin ensisijaisesti mahdollistajana. Pääset osallistumaan pienempien osakokonaisuuksien tarkempaan suunnitteluun ja voit olla varma, että työpanoksellasi on konkreettista merkitystä leirin toteutumiselle. Pestissä pääset jakamaan omaa turvallisuusosaamistasi ja tukemaan nousujohteista oppimista Turvallisuuden organisaation tekijöille.
Jos yllä oleva kuvaus osui ja kiinnostuit arvopohjastamme, saatat olla hakemamme henkilö!
Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus
Tehtävät ja vastuutTurvallisuuden esikuntaexpertit vastaavat itsenäisesti omasta, tarkemmin määriteltävän tehtävän suunnittelemisesta ja toteuttamisesta. Pestiin ei lähtökohtaisesti kuulu varsinaista tiimin johtamista. Haemme esimerkiksi tällaisia experttejä:
SISÄISET TOIMINNOT
- Henkilöstöhallinnasta vastaava (rekrytoinnin, työvuorosuunnittelun tukeminen)
- Jaksamisesta vastaava (tekijöiden jaksamisen varmistaminen)
- Koulutuksesta vastaava (ristiinkouluttamisen tilaisuudet)
- Toimiston toiminnoista vastaava (toimistopalveluiden tuottaminen)
ULKOISET TOIMINNOT
- Hankinnoista ja kalustosta vastaava (Hankuttimen käyttäminen, infran suunnittelu)
- Liikenteenohjauksesta vastaava (liikenteenohjaussuunnitelman laatiminen)
- Yhteisistä ohjelmista vastaava (siirtymiset yhteiseen ohjelmaan)
Ennen leiriä Turvallisuuden esikuntaexpertti suunnittelee Turvallisuuden toimintoja muiden mestareiden ja experttien kanssa. Leirin aikana experttipestin tärkeimpänä tehtävänä on tukea oma-aloitteisesti omalla osaamisellaan ja työpanoksellaan Turvallisuuden organisaation muita toimijoita, mahdollistaa heidän toimintaedellytyksiään ja raivata toiminnan esteitä heidän edestään. Turvallisuuden esikuntaexpertti on siis mahdollistaja. Leirin jälkeen Turvallisuuden esikuntaexpertti laatii loppuraportin oman vastuualueensa osalta erillisen ohjeistuksen mukaisesti.
Pestin aikana tarjottava tuki
Pestiesihenkilöinä toimivien Turvallisuuspäälliköiden tärkeimpiä tehtäviä on varmistaa pestissä tarvitsemasi toimintaedellytykset ja resurssit, sekä raivata eteen tulevia esteitä tieltä.
Pestin kesto ja ajankäyttö
Pesti alkaa syksyllä 2023 ja päättyy syksyllä 2024 leirin loppuraportin palautukseen.
Turvallisuuden esikuntaexpertit osallistuvat Turvallisuuden suunnittelukokouksiin tarkemmin sovittavan aikataulun mukaisesti (n. 1krt/kk). Vähintään ensimmäinen tutustumiskokous on tarkoitus järjestää lähitoteutuksena, jonka jälkeen kokoustaminen painottuu ensisijaisesti etätoteutuksiin.
Ennen leiriä aikaa käytetään kokoustamisen välillä oman vastuualueen itsenäiseen suunnittelutyöskentelyyn. Lisäksi Turvallisuuden esikuntaexpertit osallistuvat ennen leiriä muutamiin suunnitteluseminaareihin.
Odotamme, että Turvallisuuden esikuntaexpertit osallistuvat lähtökohtaisesti koko leirille. Osittaisesta osallistumisesta voidaan kuitenkin tarvittaessa sopia erikseen, jos se erikseen määriteltyjen vastuiden osalta on tarkoituksenmukaista.
Pestissä tarvittavat taidot ja aiempi kokemus
Tässä pestissä aiempi partiokokemus on välttämätöntä.
Edellytämme Turvallisuuden esikuntaexperteiltä suoritettua partiojohtajaperuskoulutusta. Lisäksi odotamme aiempaa vankkaa kokemusta vähintään yhdeltä tai useammalta Turvallisuuden toimialalta (Tilannekeskus, Turva, Palo, Lääkintä, Henkinen turvallisuus) työelämässä tai partiotapahtumissa.
Katsomme merkittäväksi eduksi hankitun siviilikoulutuksen joltain Turvallisuuden toimialalta. Ammatillisista lisensseistä hyödyksi on esim. terveydenhuollon ja pelastuksen pätevyydet, sekä voimassa oleva järjestyksenvalvojakortti.
Olet palveluhenkinen ja tulet toimeen erilaisten ihmisten parissa. Haluat osaltasi auttaa ja olla mukana mahdollistamassa häiriötöntä ja turvallista partioleiriä. Olet ratkaisukeskeinen ja oma-aloitteinen. Olet joustava, mutta sinulla ei mene sormi suuhun, kun on tarve tarttua toimeen. Sinulla on kokemusta erilaisten partiolaisten johtamisesta erilaisten partioprojektien aikana.
Lisätiedot
Erityistoiveet hakemukseen
Tuothan hakemuksessasi selkeästi esiin aiemman kokemuksesi joltain tietyltä Turvallisuuden toimialalta työelämässä sekä partiotapahtumissa. Experttipestit eivät ole kiveen hakattuja – tarvittaessa pestin sisältö on muokattavissa tarkemmin juuri osaamisesi ja motivaatiosi mukaiseksi. Voit myös ehdottaa jotain tiettyä oleellista experttitehtävää, jos et löytänyt sitä aiemmasta listauksesta!
Lisätiedot
Lisätietoja pestien suunnitellusta sisällöstä ja vastauksia askarruttaviin kysymyksiin antavat tarvittaessa Kimaran Turvallisuuspäälliköt:
Tero: tero.honkaniemi[at]partio.fi
Ansu: annamari.kaki[at]partio.fi