PK Laten Laukka 2024

Laten Laukka tulee jälleen 26.10. Länsi-Vantaalla. Kerää siis jo kisavartiosi valmiiksi ja tule mukaan viettämään ikimuistoinen päivä.

Pääsarjan kisavartio koostuu 3-5 tarpojasta. Kisavartioon voi kuulua yksi tai kaksi vartionjohtajaa, jotka eivät saa osallistua tehtävien tekemiseen. 

Syksyisin järjestettävä Laten Laukka on tarpojille suunnattu partiotaitokilpailu. Laten Laukka on päiväkilpailu, jonka tehtävät ovat sopivan haastavia. Kisa toimii samalla karsintakilpailuna pohjoismaiseen 5-otteluun (5-kamp), sillä kisan kaksi parhaiten menestynyttä vantaalaista tarpojavartiota edustavat Suomea ja Vantaata 5-kampissa keväällä 2025 kotikisoissa.