Hei aikuinen partiolainen!
Tervetuloa ottamaan aikaa itsellesi ja oppimaan itsestäsi. Minä partiolaisena -kurssilla pääset pohtimaan omaa rooliasi partiossa ja mitä partio voisi antaa sinulle?
Kurssin aikana pureudumme neljään kokonaisuuteen; kuka olen partiossa, kuka haluan olla, kuka olen ryhmässä ja kuinka toiset voivat auttaa minua. Kurssin aikana käydään pari- ja pienryhmäkeskusteluita annetuista aiheista, jonka lisäksi on aikaa itsenäiseen pohdiskeluun. Jokainen voi itse päättää kuinka paljon omista ajatuksistaan jakaa muulle kurssille, mutta toivomme, että sinulla on voimavaroja ja mahdollisuus syventyä itseesi.
Jos olet käynyt partionjohtajan peruskurssin ja haluat kehittyä itsesi tuntemisessa, tämä on sinun kurssisi. Sisällöstä on ammennettavaa, sekä niille, jotka toimivat partiopestissä, että niille, jotka ovat taukotuvalla.
Kurssi koostuu kahdesta viikonlopusta. Ensimmäinen viikonloppu on 16.-17.9.2023 ja toinen 11.-12.11.2023. Kurssipaikkana on Hämeen Laitikkala Pälkäneellä (Koulumäentie 13, 36660 Laitikkala). Kurssiviikonloppu aloitetaan lauantaina kello 10 ja päätetään sunnuntaina kello 14. Kurssipaikalle on mahdollista saapua jo perjantaina illalla. Kurssilla on viikonloppujen lisäksi ennakko- ja välitehtävät. Ennakkotehtävä toimitetaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä. Välitehtävä vaatii vähintään yhden teams- tai lähitapaamisen pienryhmässä erikseen sovittavana ajankohtana.
Kurssille otetaan enintään 25 kurssilaista ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on auki 8.3.-28.8.2023
Kurssin hinta on 100€
Kehitä hyvää, johda paremmin, innostu ja voimaannu!
Seuraa instassa @minapartiolaisena
Lisätietoja saa tarvittaessa kurssinjohtaja Evikseltä evis.etelaniemi@partio.fi
Helppo tulla?
Hyvä olla ja ohjelma – Kurssilla pohditaan ja keskustellaan itsestä, jokainen voi kuitenkin jakaa vain sen mikä tuntuu hyvältä. Kurssiporukkaa ryhmäytetään ja sovitaan yhdessä pelisäännöt, joiden mukaan toimitaan. Ennakkotehtävät tulevat ajoissa osallistujille.
Ruoka - osallistujien ruokavaliot huomioidaan, eikä niistä tehdä numeroa. Kurssin muonituksesta vastaa oma muonittajamme!
Hygienia, lepo ja yöpyminen - majoitustiloissa on mahdollista majoittua 3-4 hengen porukoissa. Majoittumistiloissa hiljaisuus laskeutuu klo 23, jonka jälkeen juttelua voi jatkaa yhteistilassa. Päiväunille voi vetäytyä tarvittaessa vaikka kesken kurssipäivien. Suihku ja WC tilat jaetaan tarkoituksen mukaisesti, niin että kaikille on sopivat tilat.
Lääkitys ja ensiapu - Tapahtumassa on ensiapuavastaava ja mahdollisuus säilyttää lääkkeitä kylmässä.
Näkö- ja kuuloaisti - tarvittaessa staabi on valmis muokkaamaan kurssin sisältöjä ja materiaaleja.
Hajuaisti - kannustamme kaikkia osallistujia saapumaan tuoksutta paikalle ja käyttämään hajusteettomia pesuaineita ja hygieniatuotteita. Kurssin puolesta varataan hajusteettomat pesuaineet koko porukalle.
Katsomus – Kurssilla on mahdollisuus hiljentymiseen oman vakaumuksen ohjaamalla tavalla.
Kurssikeskus ei valitettavasti ole esteetön.
Tapahtuman saavutettavuus

Tapahtumassa on huomioitu
Koulutus, Hajuaisti, Hygienia, Hyvä olla, Katsomus, Kuuloaisti, Lääkitys ja ensiapu, Lepo ja yöpyminen, Näköaisti, Ohjelma, Ruoka