Uusimaa & PäPa – Kaikki Mukaan – koulutus



Kaikki mukaan -koulutus

Tule mukaan kouluttautumaan ja vahvistamaan lippukunnan moninaisuusosaamista! Samalla autat luomaan kaikille avoimempaa partiota ja saat työkaluja siihen, kuinka tukea tarvitsevia partiolaisia voi auttaa sinunkin lippukunnassasi, ja kuinka varmistatte, että kaikki halukkaat oikeasti pääsevät toimintaan mukaan.   

Kaikki mukaan -koulutus on suunnattu kaikille ryhmänjohtajina toimiville nuorille ja aikuisille. Koulutus antaa keinoja haastavien ja vauhdikkaiden ryhmien tai ryhmän jäsenten kanssa toimimiseen, mutta antaa konkreettisia toimintatapoja ja ajateltavaa ihan jokaiselle ryhmää johtavalle. Koulutusta voivat järjestää piirit. 

Koulutus on noin 1,5–3 tunnin mittainen koulutus, jonka pituus riippuu ryhmän osaamisesta, taustasta sekä aktiivisuudesta. Koulutus on tehty keskustelevaksi ja sisältää toiminnallisia harjoituksia. Se toivotaan toteutettavan piireissä live-koulutuksena tilanteen sen salliessa. 

Koulutuksen jälkeen on mahdollista ostaa omaan lippukuntaan kassillinen materiaalia ja vinkkejä tukemaan lasten toimintaa ja ylläpitämään johtajien jaksamista. 

Tapahtuma on suunnattu kaikille samoajaikäisille ja sitä vanhemmille ja on täysin ilmainen. Ilmoittautuessa kerrothan meille ruokarajoitteistasi tai jos voimme tehdä jotain helpottaaksemme tapahtumaan osallistumista!   

Nähdään koulutuksessa, tuothan mukaan oppimisenjanosi ja uusiin toimintatapoihin tutustumisennälkäsi! 

We warmly invite you to join us to learn more about how to make Scouting even more equal and accessible to all. This course will enable you to consider Scouts from all backgrounds in your Troop and activities. 


This event is open to Explorers and up and is completely free of charge! Please let us know  whether you have any dietary restrictions. Please also let us know if you need some special adjustments to attend the course, we will be happy to help. 

 

Ilmoittaudu viimeistään: 31.10.

Osallistumismaksu: Piirien tarjoama ilmainen koulutus

Lisätietoja: PäPan moninaisuusryhmän puheenjohtaja Pepe Verve (pepe.verve@partio.fi) ja järjestökoordinaattori Anna Järvinen (anna.jarvinen@partio.fi)

ESTEETTÖMYYS

Partioasema on esteetön tila. Huomioithan, että pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa saavuttaessa käynti Partioasemalle tapahtuu takapihalta hissillä. Hissin ulko-ovi on lukittu, joten mainitsethan tarpeestasi ilmoittautumisen lisätietokentässä, niin osaamme tulla avaamaan sinulle oven.

Otathan huomioon, että monet ihmiset ovat allergisia tai eri tavoin herkistyneitä. Vältä voimakkaita hajusteita ollessasi Partioasemalla. Kiitos, kun et ota lemmikkejä mukaan Partioasemalle.

Partioaseman tarkemman esteettömyysraportin löydät Partio.fi- verkkosivuilta.


Tapahtuman saavutettavuus

Tapahtumassa on huomioitu

Koulutus, Digitaalinen saavutettavuus, Hajuaisti, Hyvä olla, Katsomus, Kieli, Kuuloaisti, Lapsiperhe, Liikkuminen, Näköaisti, Ohjelma, Raha, Ruoka

Lue lisää saavutettavuudesta partiotapahtumissa