Yleinen

Haastava ryhmä haltuun, osa 1

Välillä lauma, seikkailijajoukkue tai tarpojavartio tuntuu haastavalta ja johtajien keinot ryhmän hallintaan ovat vähissä. Ryhmä on riehakas, ryhmässä kiusataan, partiolaiset ovat levottomia ja tekevät mieluummin muita juttuja, kuin johtajien suunnittelemia aktiviteetteja. Syitä haastavalle tai levottomalle ryhmälle voi olla useita, mutta tsekkaa ainakin nämä asiat kuntoon omassa ryhmässäsi.

Onko porukka rypäs vai ryhmä?

Jotta sinun oma ryhmä tuntisi olevansa ryhmä, eikä vain kerran viikossa yhteen lyöttäytyvä porukka, kannattaa ryhmäytymiseen panostaa. Partio-ohjelma tarjoaa paljon tekemistä, jolla porukasta muovataan ryhmä. Käytä niitä hyväksesi. Ryhmän yhdessä päättämä nimi ja huuto, sekä yhdessä tehty viiri tai maskotti kiinnittävät ryhmään. Voisiko jokaiselle ryhmän jäsenelle tehdä oman ryhmän tunnuksen?

Näiden lisäksi aikaa kannattaa käyttää erilaisten ryhmäytymisleikkien ja -tehtävien tekemiseen. Kun porukka pähkäilee ja selvittää tehtäviä yhdessä, joihin tarvitaan kaikkien apua ja joissa on yhdessä hauskaa, ryhmä hioutuu paremmin yhteen.

Minkälaiset ryhmän säännöt ovat?

Onhan sun ryhmällä säännöt? Sääntöjen tekemisessä on tärkeää, että niitä ei ole liikaa ja ne on tehty yhdessä. Ovathan ryhmäsi säännöt riittävän selkeät? Ryhmän jäsenet voivat allekirjoittaa säännöt ja aluksi niihin on hyvä palata riittävän usein. Sopisiko sinun ryhmäsi alkumenoihin kerrata säännöt joka kerta? Mieti jo valmiiksi, miten toimitte johtajakaverisi kanssa, jos sääntöjä ei noudateta. Säännöt kannattaa kertoa myös pienimpien partiolaisten perheille.

Tee yhteistyötä vanhempien, luotsin ja/tai turva-aikuisen kanssa

Jos ryhmän toiminnassa on pulmia, tee yhteistyötä vanhempien kanssa. Kerro avoimesti ryhmän haasteista ja pyydä, että vanhemmat käyvät sääntöjä läpi myös kotona. Järjestä ryhmällesi vanhempainilta, jossa käytte haasteita läpi ja mietitte yhdessä tapoja, joilla puututte ongelmiin. Voisiko yksi vanhemmista tulla aina vuorollaan mukaan kokoukseen? Silloin saisitte joka kerralle yhdet lisäkädet, ilman, että se kuormittaa perheitä viikoittain.

Jos ryhmää terrorisoi yksi lapsi, käy tilannetta läpi vanhempien kanssa. Kerro selkeästi vanhemmille, miten lapsi käyttäytyy partiokokouksissa ja minkälaisia keinoja olette jo kokeilleet. Joskus vanhemmilla voi olla hyviä vinkkejä, jotka helpottavat selkeästi toimintaa.

Jos omat keinot on jo kokeiltu, voisiko lippukunnan turva-aikuinen, ikäkausivastaava tai vaikkapa luotsi olla apuna? Joskus ulkopuolinen näkee nopeasti, minkälaisia tapoja voisi muuttaa tai ottaa huomioon, jotta ryhmä toimisi paremmin.

Puutu kiusaamiseen ja aggressiivisuuteen

Partiossa on nollatoleranssi kiusaamiseen, joten puutu siihen aina. Jos tarvitset apua kiusaamistapauksen selvittelyssä, pyydä sitä lippukunnastasi tai vaikka piirin lippukuntakoordinaattoreilta.

Myös aggressiiviseen käytökseen tulee puuttua aina ja heti. Partion pitää olla turvallinen harrastus kaikille. Jokaisella ryhmän jäsenellä pitää olla turvallinen olo ryhmässä.

Huomaa hyvä! Nauti pienistä onnistumisista

Mieti mikä toimii? Voisiko sitä lisätä? Onko suunniteltu ohjelma liian vaikeaa? Voisiko sitä helpottaa tai elävöittää? Tai onko ohjelma liian helppoa? Suunnittele koloillat ryhmän taitojen mukaan.

Usein lapsilla on ollut jo pitkä koulupäivä takana, joten saahan sinun ryhmässä myös liikkua ja pitää ääntä? Joskus kokoukset sujuvat paremmin ulkona, kun tila ei ahdista ja äänet eivät soi korvissa. Pitäisikö kokouksiin lisätä ulkona oloa? Tai voisiko sinun ryhmäsi kokoontua kokonaan ulkona?

Muista kohdata lapset. Muista kohdata sun ryhmä. Tehkää yhdessä, pitäkää hauskaa ja hullutelkaa.