Harkitsetko ryhmänjohtajaksi ryhtymistä? Mietityttääkö oma osaaminen tai jännittääkö vuorovaikutus lasten vanhempien kanssa? Viisi vuotta ryhmänjohtajana toiminut Noora Kankare listaa viisi oivallusta, jotka osoittavat, miksi ryhmänjohtajana toimiminen voi yllättää ja palkita monin tavoin.
1. Mokat muuttuvat parhaiksi muistoiksi.
Aloittaessani 5 vuotta sitten ryhmänjohtajana minulla oli iso pelko siitä, että epäonnistuisin. Erityisen paljon stressasin retkiä ja halusin, että kaikki menee juuri suunnitelmien mukaan.
Ensimmäisen seikkailijajoukkueeni ensimmäisellä kämppäretkellä eräs seikkailijoista onnistui ruoanlaiton yhteydessä sähläämään trangialla niin, että hänen ulkohousunsa syttyivät tuleen. Olin siinä tilanteessa aika paniikissa, mutta tilanteesta selvittiin säikähdyksellä ja uusien housujen hankkimisella.
Silloiset seikkailijat ovat nyt jo samoajia ja jaksavat edelleen muistella tätä episodia. Miten tylsää olisikaan ollut, jos kaikki olisi mennyt suunnitellusti?
2. Lasten vanhemmat haluavat yleensä partion parasta
Ajoittain kuulee kauhutarinoita hankalista lasten vanhemmista, jotka eivät ymmärrä partion realiteetteja esimerkiksi johtajien vapaaehtoisuuden suhteen.
Aluksi vähän arastelin jutella ryhmäläisten vanhemmille, koska pelkäsin heidän esittävän valtavasti vaatimuksia ja olevan syystä tai toisesta pettyneitä siihen, millaista ohjelmaa järjestämme.
Olen kuitenkin todennut, että valtaosa vanhemmista osaa arvostaa tekemäämme vapaaehtoistyötä ja ymmärtää paremmin kuin hyvin sen, etteivät ryhmänjohtajat ole kasvatuksen ammattilaisia.
Parhaita hetkiä ovat ne, kun retken jälkeen raahautuu väsyneenä kotiin, ja huoltajien keskusteluryhmään tulee raportteja siitä, miten iloisia lapsia on tullut retkeltä.
3. Koskaan ei voi olla liian varustautunut.
Huvituin tänä syksynä, kun pakkasin sudenpentukilpailuun, johon olin menossa saattajaksi. Kisa kesti vain muutaman tunnin, mutta joku retkeilijä olisi voinut pärjätä reppuni sisällöllä varmasti useamman päivän.
Siihen sisältyi muun muassa kahdet hanskat, villasukat, ensiapupakkaus, nenäliinoja, vessapaperia, villapaita, karkkia ja ylimääräinen juomapullo.
Todennäköisesti tämä on jollekin monilapsisen perheen huoltajalle ihan tyypillinen setti, mutta itse onnistun aina aliarvioimaan säätämisen ja yliarvioimaan liikkumisen reippauden.
4. Johtajan ei tarvitse olla täydellinen.
Nykyisin jos esimerkiksi unohdan valmistella jonkin aktiviteetin, myöhästyn vahingossa hieman kokouksesta tai pinnani on kireämmällä kuin tavallisesti, kerron siitä suoraan ja avoimesti.
Minusta on hyvä, että lapset ymmärtävät, että johtajienkaan ei tarvitse olla superihmisiä.
Seikkailijakin pystyy ymmärtämään hyvin, että joskus töissä voi joutua olemaan yliaikaa tai opiskelu onkin ollut hankalampaa kuin olin olettanut.
Lapset ovat todella empaattisia, ja samalla se muistuttaa heitä siitä, että partio on minullekin vain harrastus.
5. Ryhmänjohtaminen on yksi palkitsevimpia pestejä.
Partiossa ryhmänjohtajan ja ryhmäläisten välille syntyy side, joka on aivan erityis laatuinen.
Kun oman ryhmän on vienyt aikoinaan ensimmäiselle kämppäretkelle, heidän kanssaan on juossut kaatosateessa Kimaralla ja purjehtinut syysmyrskyssä, oppivat lapset tuntemaan johtajansa ja johtaja lapset eri tavalla kuin missään muualla.
On vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun neljä sudaria kömpii syliin tai seikkailija kysyy, voisinko tulla katsomaan hänen koulunsa konserttia.
