Partiossa opitut taidot eivät rajoitu ainoastaan kantavat myös muualla elämässä. Heppu-lehti kysyi työelämässä toimivilta partiolaisilta, miten partio on näkynyt heidän elämässään. leireille ja retkille, vaan harrastuksesta saadut eväät
Partiolaisedustus on vahva Suomen Punaisen Ristin Veripalvelussa. Niin verenluovutustoiminnan johtaja Johanna Castrénilla kuin viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviaisella on partiotausta.
Willy liittyi partioon 12-vuotiaana.
”En tiennyt partiosta mitään, minä vain lähdin mukaan, koska kaverini olivat siellä ja he kertoivat, kuinka hauskaa siellä on.”
Vaikka hän lopettikin aktiivisen toimimisen partiossa korkeakouluiässä, on yhteys partioon säilynyt ystävien kautta.
”Ne ovat elinikäisiä ystävyyssuhteita. Tapaan jatkuvasti partiokavereitani. Vaikkei olla enää aktiivisesti partiotoiminnassa mukana, tehdään me kaikkea kivaa koko ajan.”
Myös Johannalle partio on rakas harrastus. Lauttasaaren Luotsitytöissä pienestä pitäen harrastanut Johanna jatkoi toimintaa aktiivisesti aina kaksikymppiseksi asti.
”Mä koen, että olen siellä kasvanut nuoreksi, ehkä jopa vähän aikuiseksikin”, hän pohtii.
Partiossa toiminen ei kerrytä ainoastaan ”kovia taitoja”, vaan johtajuus ja sen oppiminen on keskeistä partiotoiminnassa. Noustessaan ensimmäistä kertaa esihenkilörooliin Johanna huomasi, miten paljon hän oli partiossa oppinut.
”Jos mietin ensimmäisiä kertoja, kun tulin esihenkilöksi, niin kyllä vahvin koulutukseni oli partiokoulutus. En työelämästä saanut miltään kursseilta tai koulutuspäiviltä sellaista työkalupakkia, mitä olin saanut partiossa.”
Willyn mukaan partiossa kannustetaan jo varhain tarttumaan toimeen. Opeista on hyötyä myös työpaikalla.
”Työelämä on yhteisten ratkaisujen hakemista. Ei kukaan pärjää yksin. Siinä on jotain sellaista partiohenkeä. Partiossa joutuu ottamaan vastuuta itsestään ihan pikku sudarista asti, mutta varsinkin, jos menee johtamiskoulutukseen ja käy sitä polkua pidemmälle, sitä opetellaan ihan pienestä pitäen”, hän lisää.
Partiolainen osaa myös usein tunnistaa toiset partiolaiset työpaikalla.
”Työelämässä huomaan sen, että aika nopeasti huomaa, ketkä ovat niitä toimeen tarttujia – ja usein siinä ryhmässä on hirveästi partiolaisia!” Johanna huomauttaa.
Yhdessä tekemisen taito vie pitkälle
Joona Aaltonen on harrastanut partiota pienestä pitäen Leppävaaran Korvenkävijöissä. Lippukuntatoiminnan lisäksi hänellä on kokemusta erilaisista piiri- ja projektipesteistä. Vaikka hänellä ei nykyään ole partiolle yhtä paljon aikaa, on harrastuksella ollut iso rooli Joonan urakehityksessä.
Työelämässä Joona toimii nykyään Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) yhteyspäällikkönä.
”Se yhteyspäällikkö on vähän sellainen hähmäinen titteli, mutta se on ihan kuvaava sinänsä”, Joona toteaa ja kertoo, että hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa edunvalvonnan yhteensovittaminen ja yhteistyö EK:n jäsenliittojen kanssa.
Koska töitä tehdään monien ihmisten kanssa, on partiossa opituista ryhmätyötaidoista paljon hyötyä. Joonan mukaan yksi partion hienoimmista asioista on se, että harrastus kasvattaa ihmiset tekemään yhdessä töitä.
”Se on sellainen taito, mitä työelämässä tarvitsee.”
Joona toteaa myös, että partiosta saa onnistumisen kokemuksia ja tärkeitä oppeja muiden innostamiseen:
”Siinä, missä työelämässä ihmisiä palkataan tekemään töitä, ovat partiolaiset vapaaehtoisia, joilla ei ole pakkoa tehdä mitään. Siksi, jos partiossa on saanut motivoitua ja innostettua muita tekemään kanssasi asioita, toimivat samat konstit varmasti myös työelämässä”, hän pohtii.
Hepusta Hesariin
Ennen Elinkeinoelämän Keskusliittoon siirtymistä Joona työskenteli 4,5 vuotta Helsingin Sanomissa, etenkin politiikan toimituksessa. Ensikosketuksen journalismiin Joona kuitenkin sai nimenomaan partiosta toimiessaan Heppu-lehden päätoimittajana.
”En olisi koskaan päätynyt Hesariin, jollen olisi pesteissäni päässyt kiinnostumaan viestinnästä ja sitten journalismista. Työurani voisi olla hyvin erilainen ilman partiota.”
Vaikka Joona pääsikin harjoittelemaan journalistisen tekstin tuottamista myös Puolustusvoimien uutislehti Ruotuväessä, oli ajasta Heppu-lehdessä hänelle paljon hyötyä etenkin työnhaussa.
”Kun minut valittiin Helsingin Sanomille ensimmäisen kerran, yksi peruste oli se, että minulta löytyi hyvät näytteet siitä, että pystyn kirjoittamaan neutraalia, tiivistä, laadukasta ja oikein kirjoitettua uutistekstiä. En olisi saanut sitä pelkästään varusmiespalveluksessa oppimalla. Sen opin jo Hepussa.”
Isompia pestejä harkitsevia Joona kannustaa:
”Kyllähän ne vievät aikaa ja vaivaa, mutta jos siihen päättää sitoutua, ne antavat todella paljon. Pesteistä voi parhaimmillaan saada pitkälle kantavia kaverisuhteita. Kun tekee asioita yhdessä, tutustuu ihmisiin ihan eri tavalla. Pieni yhteinen kärsimys hitsaa hyvin yhteen.”
Lisäksi Joonan mukaan pesteissä etenkin nuoret pääsevät kokemaan vastuunkantoa tavalla, joka ei ole mahdollista melkein missään muualla.
”Myöhemmissä tehtävissä, joissa olen ollut, olen ehkä pystynyt erottautumaan tietyllä kypsyydellä, kun partiossa on oppinut ja tottunut ottamaan sekä kantamaan vastuuta”, hän pohtii.
Kolmanneksi syyksi lähteä pesteihin mukaan Joona mainitsee kokemukset:
”Varsinkin kun kivassa porukassa tekee kivaa projektia. Iso osa hauskimmista lapsuuden ja nuoruuden muistoistani liittyy jollain tavalla partioon.”
