Partiolupauksessakin se todetaan: partiolainen toteuttaa partioihanteita joka päivä. Kolme partiolaista kertoo, miten ihanteet näkyvät heidän arjessaan ja mikä ihanne nousee suosikiksi yli muiden.

Esko Raikunen, 25, Korven Koukkaajat

Partiolaisuus ja partioihanteet ovat antaneet minulle pitkin elämää paljon pohdittavaa, sekä yleisesti hyvän näkökulman ja raamit omalle toiminnalleni.

Vastuuntunto ja toimeen tarttuminen näkyvät arjessani valinnoissa, joilla pyrin olemaan esikuvana toisille. Vastuunkantoa ja toimeen tarttumista ovat muun muassa ympäristönsuojelu, eläintuotannon vähentäminen ja lopulta alasajo, päästöjen vähentäminen ja toisiltamme oppiminen.

Uskon, että jatkuvan reflektoinnin ja pohdinnan seurauksena sekä olemalla avoin ja vastaanottavainen, jokainen voi oppia tunnistamaan etuoikeuksiaan ja kantamaan vastuuta itsestään ja muista.

Reetta Mannonen, 31, Töölön Tähystäjät

Partiolaisuus näkyy monella tapaa elämässäni. Se on tuonut ympärilleni ihania ihmisiä, joita en muuten ehkä kohtaisi. Partion kautta olen myös ylittänyt itseni ja uskaltanut epäonnistua.

Tällä hetkellä pohdin ihannetta ”kehittää itseään ihmisenä”. Erityisesti johtamisessa on tärkeää tuntea itsensä. On helpompi auttaa muita, kun ymmärtää omat rajansa, uskaltaa pyytää apua ja myös kieltäytyä asioista, jotka eivät tunnu hyviltä.

Onneksi itseään voi kehittää ihmisenä – oli se sitten välipalan mukaan ottamista nälkäkiukun ehkäisemiseksi, omista tavaroista huolehtimista tai itsensä haastamista johonkin uuteen partiopestiin, vaikka vähän jännittäisi.

Riikka Nyman, 39, Rastipartio

Partiolaisuus ja partioihanteet ovat kasvaneet mukanani läpi elämän. Edes taukovuosien aikana partiolaisuus ei ole kadonnut.

Partioihanteista suosikkini on ”olla luotettava”. Mielestäni ihan jokaisen tulisi pysyä sanojensa ja tekojensa takana. Lupauksista tulee pitää kiinni ja aikatauluissa pysyä.

Omassa elämässäni tämä näkyy niin, että autan muita ja tarjoan mielelläni apua. Lähtökohtaisesti pyrin aina olemaan luottamuksen arvoinen tekemällä täsmällisesti sen, mitä on sovittu. Toivon myös voivani luottaa siihen, että muut kantavat vastuunsa samalla tavalla.

Partioihanteita on yhteensä seitsemän:

  • Kunnioittaa toista ihmistä
  • Rakastaa luontoa ja suojella ympäristöä
  • Olla luotettava
  • Rakentaa ystävyyttä yli rajojen
  • Tuntea vastuunsa ja tarttua toimeen
  • Kehittää itseään ihmisenä
  • Etsiä elämän totuutta