Partiossa puhutaan monesti aikuisrekrytoinnista ja uusista lapsista, mutta on yksi ikäkausi, joka jää vähemmälle huomiolle.

Samoajat ovat yksi vaikeimmista ikäkausista saada mukaan tai pysymään partiotoiminnassa. Ikäkausi lisättiin partio-ohjelmaan vuoden 2010 ohjelmauudistuksen yhteydessä.

15–17-vuotiaat samoajat ovat johtajista nuorimpia. Heille päätyy lippukunnassa usein vartionjohtamiseen liittyvät pestit, sillä monet lippukunnan pesteistä ovat avoimia vasta yli 18-vuotiaille.

Hyppy johdettavasta johtajaan saattaa olla iso, etenkin jos samoajille ei ole omaa viikkotoimintaa lippukunnassa. Kiinnostus partioon hiipuu, kun omanlaista ohjelmaa ei ole. Toinen samoajaikäkautta piinaava ongelma ovat muun elämän esteet. Samoajat ovat juuri siinä iässä, että heidän elämäänsä alkaa tulla paljon uusia vastuita, esimerkiksi toisen asteen koulutus. Partion harrastamiselle ei välttämättä jää aikaa.

Miten samoajat saisi pysymään partiossa? Mitä samoaja voi tehdä löytääkseen paikkansa ilman viikkotoimintaa?

Uusille samoajille tulisi tarjota ohjelmaa, oli se sitten viikkotoimintaa tai muuta mielekästä tekemistä. Samoajien tulee saada tietää, millaiseen ohjemaan he voivat osallistua ja millaista ohjelmaa on mahdollista järjestää. Samoajaluotsin ja pestijohtajan kanssa olisi hyvä keskustella siitä, mihin suuntaan samoaja haluaa viedä partiopolkuansa.

Mitä muuta ohjelmaa on?

Samoajat pääsevät leireillä mukaan johtajaohjelmaan. Viime vuoden piirileiri Kimaralla samoajille oli muun johtajaohjelman ohella ihan omaa ohjelmaa ja siihen liittyvä samoajapassi.

Passissa oli erilaisia tehtäviä kuten Tutustu uuteen ihmiseen ja Päivän hyvä työ. Tehtävissä samoaja pystyi tutustumaan eri pesteihin, joko pakollisen samoajapestin kautta tai leirin pestiin tutustumisen (PETin) kautta. Passin suoritettuaan samoaja sai hakea itselleen pinssin.

Chilli-tapahtuma, joka järjestettiin kauppakeskus Redissä keväällä 2025.

Monet tapahtumat on suunnattu samoajille. Esimerkiksi Espoossa järjestetään pelkille samoajille suunnattu Vimma-leiri kaksi kertaa vuodessa. Vimmalla on aina jonkinlainen teema. Vuonna 2024 järjestettiin Juhla-Vimma ja Vimma-Vimma Espoon Partiotuen juhlavuoden kunniaksi.

Tapahtuman suosio on räjähtänyt käsistä viime aikoina. Kevään Linna-Vimman osallistujamäärä täyttyi kahdessa minuutissa. Vimma tunnetaan spontaaniudestaan, esimerkiksi tapahtumapaikkaa ei kerrota ennen tapahtumaa, jonne mennään yhteiskyydeillä.

Kesän 2025 alussa Helsingin Kalasatamassa järjestettiin tarpojien ja samoajien yhteinen Chilli-tapahtuma, jolloin partiolaiset valtasivat kauppakeskus Redin.

Partiotaitokisoissa pääsee osoittamaan taitonsa. Tänä vuonna Pääkaupunkiseudulla järjestetään muun muassa partiotaitojen syys-SM-kilpailu KAAOS, Espoon Partiotuen Numero-Punkku, sekä Helsingin keskustassa kisattu Hiipivä Haamu.

Toimintaa samoajille kurssien ja pestien avulla

Samoajatoiminta ei ole pelkkiä tapahtumia, vaan sitä voi toteuttaa myös kurssien tai pestien avulla. Monet kurssit ovat pestiin valmistavia, mutta niistä voi myös olla apua muuallakin elämässä. Esimerkiksi EA-kursseja on aina hyvä käydä, ei pelkästään partiolaisen näkökulmasta vaan myös yhteiskunnan.

KV-trainee-koulutus tarjoaa tietoisuutta ja kiinnostusta kansainväliseen partiotoimintaa ja vaikuttamiseen. Young Spokespeople -kurssi on 15–22-vuotiaille tarkoitettu viestinnän ja markkinoinnin kurssi.

Lippukuntapestien hoitaminen voi olla matalan kynnyksen tapa tehdä jokin partiopesti tutuksi. Lippukunnilla on paljon hoidettavia tehtäviä, joista monille tutuin on varmaan ryhmänjohtajan pesti. Jos kiinnostusta löytyy esimerkiksi viestinnän puolelta, voi ryhtyä vaikkapa lippukunnan some-vastaavaksi. Jos rahan käsittely ja täsmällisyys ovat vahvuuksia, voisi rahastonhoitajan pesti olla sopiva.

Kun puhutaan lippukunnan sisäisistä pesteistä, pitää ottaa huomioon, ettei kaikilla lippukunnilla ole sisällöltään samanlaisia pestejä. Mikäli lippukunnalta ei löydy mitään oman kuuloista pestiä, voi sellaisen yrittää luoda itselleen.

Muista myös piirin ja Suomen Partiolaisten pestit

Samoajat ovat tärkeä osa lippukuntaa. Useasti he toimivat ryhmänjohtajina, samaistuttavana roolimallina nuoremmilleen ja pystyvät antamaan tuoreen näkökulman partiotoimintaan ja maailmaan. Kaikkia ei voi kuitenkaan laittaa samaan laatikkoon.

Kaikille samoajille on paikka partiotoiminnassa: ryhmänjohtajana viikkotoiminnassa, viestinnässä itselle sopivin aikatauluin tai monenlaisissa rooleissa tapahtumissa. Heille kuuluisi antaa sitä kunnioitusta, jota he ansaitsevat sekä sitä tukea, jota tarvitsevat.

Samoajat:

  • Samoajat ovat 15–17-vuotiaita nuoria.
  • Samoajaohjelma kestää kolme vuotta, jonka jälkeen heistä tulee vaeltajia.