Kutsuimme seikkailija-vaikuttaja Jasmin Ngon (@jassesi) mukaan Pääkaupungin Partiolaisten suurleiri Kimaralle. Kimara kokosi Hämeenlinnaan Evon retkeilyalueelle 5 500 partiolaista. Leirielämää saivat maistaa myös Ngon 66 400 Instagram-seuraajaa.

”Yllätyin siitä, kuinka monipuolisesti aktiviteetteja ja ohjelmaa oli tarjolla ja siitä, kuinka paljon kaiken suunnitteluun ja toteutukseen oli panostettu”, Jasmin Ngo hämmästelee.

Ngolle päivä partioleirillä oli jännittävä, sillä hänen lähipiirissään ei ole partiolaisia eikä hänellä siten ollut ennakko-odotuksiakaan. Leiripäivä sujui, kuten partioleirillä yleensä: ”Erittäin hyvin ja todella nopeasti, uutta oppien ja menoa ihmetellen”.

”Eniten pidin hyvästä tekemisen meiningistä ja siitä että näin, kuinka kaikki olivat ylpeitä partiolaisia ja nauttivat olostaan Kimaralla”, Ngo summaa.

Luonnostaan eräjorma

Jasmin Ngo on aina tykännyt telttailla ja retkeillä, mutta nuorempana kaveripiiristä oli vaikea löytää samanhenkistä retkeilyseuraa. Nyt aikuisiällä tilanne on kuitenkin toinen: ”Puolisoni tykkää eräjormailla kanssani ja patikoida pidempiäkin reissuja esimerkiksi Norjan vuorilla.”

Kimaralla näki, kuinka kaikki olivat ylpeitä partiolaisia ja nauttivat olostaan.

Jasmin @jassesi Ngo

Ngo kertoo, että hänen rakkaimmat harrastuksensa heti somen tekemisen jälkeen ovat laitesukellus ja vuorilla vaeltelu – luonto ja retkeily ovat hänen elämänsä tärkeysjärjestyksessä korkealla. Partio voisi siis hyvinkin olla hänen juttunsa. Ngo kuitenkin kokee, ettei hänen epäsäännöllisten työaikojensa lomaan mahdu juuri nyt säännöllistä harrastusta.

Edullinen harrastus kaikenikäisille

Tärkeimpänä asiana partiovierailusta Jasmin Ngolle jäi mieleen, että partiota voivat harrastaa kaiken ikäiset. Lisäksi häneen teki vaikutuksen se, että harrastus on suhteellisen edullinen: ”On mahdollista saada stipendejä, jotta kaikilla olisi mahdollisuus harrastaa partiota.”

Suomen Partiolaisten jäsenmaksuvapautuksia myönnetään hakemusten perusteella taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Vapautusta voi hakea partiolainen itse, hänen huoltajansa tai oman lippukunnan johtokolmikko.

Matkailuvaikuttaja Jasmin Ngo kesäisellä rannalla
”Älä tee asioita miellyttääksesi muita.”

Harrasta ylpeästi

Partiopäivästä inspiroitunut Jasmin Ngo antoi 15-vuotiaalle itselleen neuvon, jonka ihan jokaisen meistä olisi syytä sisäistää:

”Harrasta juuri niitä asioita, joita juuri sä haluat tehdä! Älä mieti, mitä muut ajattelevat. Älä tee asioita miellyttääksesi muita. Muista, että me eletään täällä vain meitä itseämme varten ja sulla on kaikki avaimet kädessä siihen, että voit tehdä elämästäsi juuri sellaisen, kuin haluat.”