Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry kutsuu kaikki partiolaiset ja
partiosta kiinnostuneet osallistumaan Suomen Partiolaiset –
Finlands Scouter ry:n partiotaitojen syys-SM-kilpailuun
pääkaupunkiseudulle 11. – 12.10.2025.
Säännöt
Kilpailussa noudatetaan Suomen Partiolaisten 1.4.2019 voimaan tulleita partiotaitokilpailujen sääntöjä. Hyväksymme kilpailussa akkukäyttöisten porakoneiden sekä ruuvinvääntimien käyttämisen.
Osallistumisoikeus
Osallistumisoikeus on kaikilla Suomen Partiolaisten vuoden 2025 jäsenmaksun maksaneilla
partiolaisilla. Vartio edustaa vain yhtä lippukuntaa tai piiriä. Vartioon voi kuitenkin kuulua
jäseniä useasta lippukunnasta tai piiristä.
Partioon tutustujat voivat osallistua ilman jäsenmaksua, jos he eivät ole aiemmin tutustuneet
partiotaitokilpailuun kilpailijana, sekä ulkomaisten partiojärjestöjen jäsenet, jotka ovat
järjestäjän toimesta vakuutettuja tai joiden riittävästä vakuutusturvasta on muuten voitu
varmistua.
Sarjajako
Osallistujien ikä lasketaan 31.12.2025 täytetyin vuosin. Kilpailuvartion jäsenten katsotaan kuuluvan siihen lippukuntaan ja piiriin, johon heidät on Suomen Partiolaisten ylläpitämässä jäsenrekisterissä merkitty, ellei asianomainen piiri heille muuta lippukuntaa vahvista.
Keltaisessa sarjassa ei kilpailla suomenmestaruudesta. Kaikki sarjat kilpailevat yön yli ja yöpyvät maastossa. Kilpailun yhteydessä ratkaistaan myös piirien välinen mestaruus.
Samoaja avoin (Punainen)
Kilpailuvartiossa on neljä 14–18-vuotiasta jäsentä. Kilpailuvartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 68 vuotta. Kilpailureitin pituus on n. 22 km.
Samoaja naiset (Sininen)
Kilpailuvartiossa on neljä 14–18-vuotiasta jäsentä, jotka kaikki ovat naisia. Kilpailuvartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 68 vuotta. Kilpailureitin pituus on n. 22 km.
Vaeltaja avoin (Harmaa)
Kilpailuvartiossa on kolme vähintään 18-vuotiasta jäsentä. Sarjan sisällä ratkotaan vaeltajaikäkauden mestaruus niiden vartioiden kesken, joiden kaikki jäsenet ovat 18–23-vuotiaita. Tämä tehdään poimimalla kyseiset vartiot erilleen yhteisestä tulosluettelosta, tehtävien pisteitä ei lasketa erikseen. Kilpailureitin pituus on n. 27 km.
Vaeltaja naiset (Ruskea)
Kilpailuvartiossa on kolme vähintään 18-vuotiasta jäsentä, jotka kaikki ovat naisia. Sarjan sisällä ratkotaan vaeltajaikäkauden mestaruus niiden vartioiden kesken, joiden kaikki jäsenet ovat 18–23-vuotiaita. Tämä tehdään poimimalla kyseiset vartiot erilleen yhteisestä tulosluettelosta, tehtävien pisteitä ei lasketa erikseen. Kilpailureitin pituus on n. 27 km.
Kevyt sarja (Keltainen)
Kilpailuvartiossa on 2–5 vähintään 15-vuotiasta jäsentä. Kilpailureitin pituus on n. 20 km.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautumisaika on 10.3.-31.8.2025. Ilmoittautuminen tapahtuu vartioittain Kuksan kautta.
Ilmoittautumislinkki löytyy kilpailun kotsivuilta ilmoittautumisajan alkaessa. Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista 30.9.2025 asti korotetulla hinnalla. Ilmoittautumisen
yhteydessä mainitaan mahdolliset erityisruokavaliot ja vartion majoitustarve ennen kilpailua.
Jälki-ilmoittautuneille ei voida taata erikoisruokavalioita. Kilpailun aikataulu tarkentuu kesän
aikana.
Osallistumismaksu
Osallistumismaksu on 130 €/vartio. Jälki-ilmoittautumisen hinta on 180 €/vartio. Osallistumismaksu laskutetaan myöhemmin laskulla. Osallistumismaksu sisältää kilpailussa jaettavan materiaalin, lattiamajoituksen omin yöpymisvarustein kilpailukeskuksessa (pe-la) sitä tarvitseville, lämpimän aterian ja peseytymismahdollisuuden kilpailun jälkeen, sekä mestaruusmitalit, kunniakirjat ja palkinnot. Tämän lisäksi ilmoittautumisen yhteydessä on mahdollista tilata tapahtumamerkki. Kilpailukeskuksessa yöpyvät vartiot voivat tilata etukäteen lauantain aamupalan, joka laskutetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Aamupalan hinta on 5€/henkilö.
Kilpailussa on käytössä emit-leimasimet. Punaisella ja sinisellä vartiolla tulee olla 2 leimasinta/vartio. Harmaalla ja Ruskealla vartiolla tulee olla 3 leimasinta/vartio. Mikäli vartiolla ei ole omia leimasimia, ne voi vuokrata kilpailunjärjestäjältä, mikä laskutetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Emit-leimasimen vuokra on 5€/kpl.
Kilpailusta pois jääneen vartion osallistumismaksua ei palauteta, mutta piiri voi asettaa tilalle toisen vartion samaan sarjaan. Järjestäjä laskuttaa osallistumismaksut siltä taholta, jonka vartio on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoittanut.
Huoltajat
Jos vartiossa on vain alaikäisiä jäseniä, tulee vartiolla olla nimettynä täysi-ikäinen huoltaja. Suosittelemme, että usealla vartiolla on yhteinen huoltaja. Huoltajan ei tarvitse olla partiolainen tai se voi olla esimerkiksi toinen täysi-ikäinen kisaaja. Huoltajan voi ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä, tai viimeistään kisapaikalle saapuessa. Tarvittaessa huoltajat voivat lunastaa huoltajapaketin, jonka hinta on 40 € ja se sisältää lattiamajoituksen (pe-su) omin varustein sekä ruokailut kilpailun yhteydessä. Huoltajapaketti laskutetaan ilmoittautumisen yhteydessä.
Tehtäväluettelo
Tehtäväluettelo julkaistaan 30.6.2025 mennessä kilpailun verkkosivuilla https://papa.partio.fi/nyt/kaaos25/.
Tvåspråkigheten
Tävlingsmaterial publiceras och erbjuds endast på finska. Behövs det skriftliga svar, patrullen får svara på svenska. Arrangören avgör i vilka fall en ickefinskspråkig patrull tillåts extra tid för att läsa orderbrev. Vänligen kontakta tävlingssekreteraren så tidigt som möjligt för språkliga behov.
Lisätietoja
Kilpailunjohtajat (yleiset asiat)
Einari Stenberg, Olarinmäen Samoojat ry
Oliver Sohlberg, Niipperin Nuolihaukat ry
Järjestelysihteeri (ilmoittautumiseen liittyvät asiat)
Perttu Alanne, Järvihaukat ry
Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)partio.fi