Pääkaupunkiseudun Partiolaiset on perinteisesti antanut vuoden toimiva pääkaupunkiseutulainen partiojohtaja -kunniamaininnan vuosittain yhdelle päpalaiselle partiojohtajalle. Perinteeksi on myös muodostunut vuoden uuden aikuisen kunniamaininta. Tänä vuonna Pääkaupunkiseudun Partiolaiset antaa ensimmäistä kertaa vuoden ikäkausiryhmänjohtaja-/ikäkausiryhmänjohtajapari-kunniamaininnan.
Piirihallitus käsittelee kaikki määräajassa saapuneet ehdotukset kesäkuun kokouksessaan siten, että ehdotettujen henkilöiden henkilöllisyyttä ei pysty tunnistamaan. Kunniamaininnat jaetaan ansioituneille kesällä piirileiri Kimaralla.
Viimeinen päivä ehdotusten jättämiselle on sunnuntaina 19.5.2024.
Vuoden toimiva pääkaupunkiseutulainen partiojohtaja 2024
Vuoden toimivaksi partiojohtajaksi voi kuka tahansa ehdottaa ketä tahansa pääkaupunkiseutulaista partiojohtajaa. Tänä vuonna toimivan pääkaupunkiseutulaisen partiojohtajan valinnassa painotetaan vapaaehtoisten hyvinvointia ja jaksamista huomioivaa toimintaa.
Ehdotettu partiojohtaja on ehkä toiminnassaan huomioinut vapaaehtoisten hyvinvointia ja jaksamista, näyttänyt esimerkkiä muille oman jaksamisen johtamisesta, kehittänyt konkreettisia toimenpiteitä sille, miten lippukunnassa, piiritoiminnassa tai valtakunnallisessa partiotoiminnassa johdetaan hyvinvointia. Huomaathan, että ehdotettavalta partiojohtajalta ei edellytetä kaikkien edellä mainittujen esimerkkien hallitsemista, vaan ne toimivat esimerkkeinä ehdotusta laadittaessa.
Täältä pääset ehdottamaan toimivaa pääkaupunkisseutulaista partiojohtajaa 2024
Vuoden uusi aikuinen 2024
Vuoden uuden aikuisen tulee olla viimeisen viiden vuoden sisällä partion aloittanut tai partioon pidemmän tauon jälkeen palannut aikuinen.
Tänä vuonna vuoden uuden aikuisen valinnassa painotetaan kunniamaininnan saajan henkilökohtaista kasvua. Toivomme, että ehdotettava henkilö on ylittänyt itsensä toiminnassaan. Hän on ehkä kokeillut aiempaa suurempia saappaita ja onnistunut niiden täyttämisessä tai hän on voinut kokeilla jotain uutta ja mahdollistanut sitä kautta lippukunnassa tai alueella jotain uutta. Huomaathan, että nämä ovat vain ehdotuksia siitä, minkälaista henkilöä haemme. Kuvailethan meille konkreettisesti, millä tavalla ehdottamasi henkilö on ylittänyt itsensä toiminnassaan.
Täältä pääset ehdottamaan vuoden uutta aikuista 2024
Vuoden ikäkausiryhmänjohtaja/ikäkausiryhmänjohtajapari 2024
Vuoden ikäkausiryhmänjohtajan tai -parin tulee johtaa ikäkausiryhmää pääkaupunkiseutulaisessa lippukunnassa tai alueella.
Vuoden ikäkausiryhmänjohtaja-kunniamaininta julistetaan annettavaksi ensimmäistä kertaa ja valinnassa painotetaan sitä, että johtaja tai johtajaparivaljakko on osaltaan mahdollistamassa partion kasvua. Valinnassa katsotaan eduksi, jos ehdotettava tai ehdotettavat ovat mahdollistaneet, että ikäkausiryhmään on tulijoita tai vaihtoehtoisesti ovat aloittaneet ikäkausiryhmän johtajana sen vuoksi, että muuten ryhmää ei saataisi aloitettua.
Täältä pääset ehdottamaan vuoden ikäkausiryhmänjohtajaa/ikäkausiryhmänjohtajaparia 2024