Johtajahuolto

Jokainen johtaja ansaitsee kiitosta ja huolenpitoa tekemästään vapaaehtoistyöstä. Johtajahuolto on tärkeä osa ryhmän yhteishenkeä ja auttaa jokaista jaksamaan pestissään. 

Johtajahuolto on johtajia varten. Hyvä vinkki on siis vaikka alkuun kysyä itse kohderyhmältä, mitä he haluaisivat tehdä. Johtajahuollosta vastaa usein johtokolmikko ja se voi lippukunnan tavoista riippuen olla joko pestijohtajan tai jonkun muun vastuualuetta. Apukäsiksi johtajakivaan voi kuitenkin kysyä vaikka vanhoja lippukunnan johtajia tai kannatusyhdistyksen väkeä. 

Johtajahuoltoa voi järjestää mielensä mukaan niin usein, kun haluaa. Ihannetilanteessa kuitenkin johtajisto saisi kiitoksen aina kevät– ja syyskauden päätteeksi. Moni lippukunta järjestää johtajahuoltoa vuosikokouksien yhteydessä. Kahden tärkeän asian yhdistäminen motivoi johtajia osallistumaan ja mikäs sen parempaa, kuin hoitaa yhdistyksen asiat saunaillan yhteydessä tai kiipeilypuiston kahviossa! 

Johtajahuollossa tärkeintä on yhdessä tekeminen, yhteishengen vahvistaminen ja se, että jokainen johtaja kokee itsensä tervetulleeksi toimintaan. Ottakaa huomioon toimintaa suunnitellessanne, että se sopii juuri teidän johtajistollenne ja toimintaan on jokaisen halukkaan helppo tulla ja mukava osallistua iästä, sukupuolesta, terveydentilasta tai taloudellisesta tilanteesta huolimatta. 

Tältä sivulta löydät paljon ideoita johtajakivan järjestämiseen lippukunnassa! Nappaa vinkeistä parhaat päältä ja juuri teidän porukkaanne sopivat ideat.

Johtajistoporukalle löytyy huippupuuhaa muutamaksi tunniksi kaupunkiympäristöstä. Johtajahuolto voi olla partiomaista puuhaa, kuten retkeilyä, mutta toisinaan se voi olla myös vain mukavaa yhdessä tekemistä erilaisten aktiviteettien parissa. Lippukunta voi maksaa osallistumis- ja sisäänpääsymaksun tai voitte sopia, maksaako osallistuja jotain itse. 

Mukavaa puuhaa kaupungissa

  • Julkiset saunat, avannot, kylpylät
  • Hyvää ruokaa ravintolassa tai jädet kioskilla
  • Yhteinen kokkailu, leivonta, sipsin maistelu
  • Yhdessä näpertelyä, kuten virkkailua, joulukortteja, paracord-ranneke, kynttiläpaja
  • Escape Room, mysteeripelit
  • Keilaus, Minigolf
  • Melonta, Sup-lautailu
  • Sulkapallo, Sählyvuoro, Futsalpelit
  • Seikkalupuistot (KorkeeZippyTalma ski…)
  • Huvipuistot ja akvaariot (LinnanmäkiSärkänniemi…)
  • Kiipeily ja bolderointi
  • Museot, teatterit, näyttelyt, elokuvateatteri
  • Erilaiset kurssit (kädentaidot, uuden oppiminen)

Pientä luksusta elämään. Johtajakiva voi olla jotain sellaista, mitä ei ikinä arjessa tulisi tehtyä! Varatkaa hotelliaamiainen ja saunatilat, ajelkaa sähköskuuteilla tai käykää syömässä illallinen. Vain taivas (ja lippukunnan budjetti) on rajana!

Johtajiston yhteinen tekeminen voi tapahtua rennosti yhtenä iltana lähipuistossa. Ulkona on mahdollisuus syödä ja vaikka pelailla yhdessä. Illassa voi olla ohjelmaa tai vaan rentoa yhdessä hengailua.  

Eväät tekevät retken! Lippukunta voi tarjota johtajistolle piknikin tai johtajat voivat ostaa itselleen omat eväät eväsbudjetilla, mitkä voi tilittää myöhemmin lippukunnalta.

Pihapelit Puistossa on helppo pelailla pihapelejä mölkystä kirkonrottaan! Pistäkää pystyyn mökkipeliklassikoiden turnaus mölkyn, petangin ja saappaan heiton kanssa. Voitte myös kerrankin vajota sudarilaumanne tasolle ja leikkiä piilosta, hippaa ja piitä sydämenne kyllyydestä.  

Talvella pulkkamäki, hiihtoreissu tai luistelu on mukavaa puuhaa!

Retki lähipoluille, uimarannalle tai puutarhaan? Iltapäivän retken voi myös suunnata hyvällä kelillä uimarannalle tai kasvitieteelliseen puutarhaan. Kaupungissa voi myös tehdä hauskan nähtävyyskävelyn kiertämällä vaikka patsaita tai kuuluisia rakennuksia. VinkitHelsinkin puistotEspoon puistotVantaan PuistotKotikaupunkipolut

Iltarastit. Iltarastit järjestetään vaihtuvissa maastoissa. Kartat on helppo tilata netistä ja rasteille voi lähteä, kun omaan aikatauluun sopii! Lisätietoa iltarastit.fi

Kiintorastit. Kiintorastit ovat kaikkien käytettävissä ja kierrettävissä olevia rasteja, vapaasti valittavina ajankohtina. Lue lisää mm. Suomen suunnistusliiton sivuilta.

Valokuvasuunnistus, oma Amazing race tai arteen etsintä. Tämä vaatii järjestäjiltä jonkun verran panosta, etukäteen suunnittelua ja valmistelua mutta lopputulos on varmasti sen arvoinen. Tapahtuman voi järjestää kisaillen tai vain yhdessä tehden

Johtajahuoltoa voi toteuttaa myös kokonaisen viikonlopun ajan! Voitte suunnitella yhteisen retken lähilaavulle tai luonnonpuistoon. Metsässä voi viettää vai yhden yön herkutellen spesiaalilla retkiruualla tai muutaman päivän luonnonpoluista nauttien.  

Hullunkurinen retki. Mitä jos retken ohjelman, ruokalistan ja pakkauslistan kokoasikin lippukunnan sudenpenturyhmä? Tai johtajiston vanhemmat? Näin retken ohjelma voisi poiketa paljonkin tavanomaisesta ja repusta voisi löytyä parittomat villasukat ja unilelu.

Kansallispuistot Pääkaupunkiseudun lähellä on useampikin kansallispuisto, joita kannattaa lähteä valloittamaan. Nuuksio, Sipoonkorpi, Tammisaaren saaristo ja 37 muuta puistoa löytyy täältä.

Laavupaikat. Laavut ja tulipaikat kätevästi kartalla 

Päpan kämpät. Retkeilyn tukikohdaksi voi myös varata kämpän ja tehdä päiväretkiä lähimaastoon! Kämpät löytyvät täältä.  

Jos yhteinen tapaaminen etänä tai livenä ei sovi nyt lippukunnan kalenteriin, voi johtajistoa muistaa myös erilaisin keinoin

Lahjakortti. Lippukunta voi hankkia johtajistolle lahjakortin esimerkiksi jäätelökiskalle tai kahvilaan. Lahjakortissa on kuitenkin hyvä muistaa, että sen on oltava kohdennettu jonkin tuotteen tai palvelun ostamiseen tietystä paikasta, eikä se saa olla avoin rahanarvoinen lahjakortti. Avoimet lahjakortit ovat rinnastettavissa palkkaan ja ovat veronalaista etua. Hyvä lahjakortti voi olla esim. Ärrä-lahja, jonka on kohdennettu jäätelöön tai kahviin ja pullaan.

Herkkuja tai paketti kotiovelle. Johtajistolle voi myös hankkia yllätyksen, joka kiikutetaan suoraa johtajiston ovelle tai postilaatikkoon. Yllätys voi olla esim. kahvi- tai teepaketti, karkkia tai muita herkkuja tai vaikka siemeniä kotipuutarhaan.

Kirje tai postikortti. Ihahduttava idea on lähettää johtajille kiitoskirje tai kesäinen postikortti. Kirjeeseen tai korttiin voi runoilla kiitokset menneestä kaudesta ja kehut juuri kyseiselle johtajalle. Kirjekuoreen voi sujauttaa esim. hauska valokuvan lippukunnan tapahtumasta. Kortin voi valita juuri kyseiselle johtajalle sopivaksi kuvan perusteella.

Johtajahuoltoa voi toteuttaa myös etänä ja verkossa! Kutsukaa koolle johtajiston virtuaalikokous ja järjestäkää mukavaa puuhaa muutamaksi tunniksi. Voitte postittaa osallistujille mahdollisia materiaaleja etukäteen tai kannustaa heitä hankkimaan kokukseen jotain tiettyä. Jos iltaan kuuluu kisailua, voi voittajille postittaa palkinnot jälkikäteen.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että yleensä etäilloista ei jää yhtä lämmin fiilis kuin livekohtaamisista. Joskus etätapaamiselle on paikkansa mutta lippukunnan kannattaa panostaa myös livenä järjestettäviin johtajatapahtumiin. 

Yhdessä kokkailu. Sopikaa etukäteen mitä valmistatte, lähettäkää etukäteen reseptit tai julkaiskaa kauppalista. Jokainen loihtii annoksensa itse, mutta linjat voidaan pitää kokkailun ajan auki. Joku voi myös vetää ruuan laiton ja ohjeistaa osallistujia etäyhteydellä.

Kisailua etäyhteyksin. Kuten vitsikisa, tietovisa, suohonlaulanta, musavisa ja niin edelleen! Etäyhteydellä on helppo järjestää vitsikisa tai nauruhaaste ja etänä toimii hyvin vanhana klassikkona tietovisa. Tietovisan aiheena voi olla partio, oma lippukunta tai vaikka kotikunta. Valitkaa suohonlaulannassa laulukisalle aihe, kuten mainoslaulut, joululaulut, laulut, joissa esiintyy sana ”rakkaus” tms. Joukkueet keksivät vuorotellen aiheeseen sopivan laulun ja laulavat sen. Samaa laulua ei saa laulaa toista kertaa ja miettimisaika laulujen keksimiseen vähenee kokoajan!

Googletuskisa. Googletus- tai tiedonetsintä kisa toimii yksilötehtävänä tai ryhmässä. Kisaisäntä laatii ennen kisaa listan kysymyksistä, jotka voi toimittaa kisailijoille samanaikaisesti, vaikka sähköpostilla. Kysymykset voivat olla tiukkaa faktaa kuten “kuinka pitkä on valovuosi?”, mutta kysymykset voivat liittyä myös lähikaupan aukioloaikoihin, juna-aikatauluihin tai Facebook-sivun tykkääjämääriin. Mihin ikinä Googlesta nyt voi löytää vastauksen! Kisa voidaan käydä oikeista vastauksista tai aikaa vastaan niin, että nopein joukkue voittaa. Oikeat vastaukset voi toimittaa kisaisännälle esimerkiksi sähköpostilla. 

Lanit. Johtajiston kanssa pelailu yhdessä voi myös olla johtajiston yhteistä kivaa. Jos peli ei ole kaikille tuttu, ottakaa alkuun muutama opetushetki ja valitkaa peliksi joku sellainen, mihin ensikertalaisen on helppo päästä mukaan.

SEPPO.io on alusta, joka mahdollistaa pelien käyttämisen oppimis- ja opetustarkoituksiin. Voit luoda pelilaudaksi GPS-kartan lähiympäristöösi tai minkä tahansa jpeg, png tai gif –kuvan. Pelaajat voivat pelata peliä omilla mobiililaitteillaan tai tietokoneillaan, yksin tai yhdessä, etänä tai livenä, kololla tai ulkona. Lisätietoa sekä ohjeet käyttöönottoon ja pelien luomiseen partio.fi/seppo.io.

Valmiita pelipohjia. Seposta löytyy jo valmiiksi monenlaisia partioaiheisia pelipohjia ja niitä on helppo kopioida omaan käyttöönsä! Ohjeet pelien kopioimiseen löydät partio.fi/seppo.io. Sivulta löytyy Seppo.io -peruskoulutussetin videotallenne, josta on varmasti apua!

Myös Päpa on julkaissut kaksi pelipohjaa, jotka sopivat hyvin johtajahuoltoon!

  • Etäkisa Maailman 9. nopeimmat PT-kisat löytyy Seposta! Yhden illan tai puolen päivän hulvaton ja vauhdikas kisailu ”turistina”, missä toimintaa, tutkimista ja luovia tehtäviä riittää. Kisa on toteutettu Partioviikolla 2021 vaeltajille ja aikuisvartioille. Kisavartioiden määrällä ei ole ylärajaa, mutta kisa vaatii pelinohjaajan ja ohjaajalta etukäteen tutustumista tehtäviin ja salamatehtävien käynnistämiseen. Löydät kisan partion yksityisestä kirjastosta hakusanalla ”Päpa” tai ”Maailman 9. nopeimmat PT-kisat”. Kisa kopioidaan kirjastosta omaan käyttöön ja se vaatii Seppo.io tunnukset.
  • Päivä Mummolassa tarjoaa johtajistolle pienen hengähdyksen arjen keskellä! Olette nyt saapuneet viettämään johtajahuoltoanne Mummolaan! Päivän aikana puuhaillaan erilaisia askareita, jotka kuuluvat Mummon päivään. Pääsette Mummon kanssa liikkumaan, herkuttelemaan, oppimaan uutta ja ratkomaan Mummon pulmia. Ja mikä parasta, nauttimaan elämästä.  Päivän aikana ei ole tarkoitus kisata vaan viettää hauskaa yhdessä johtajakaverien kanssa.  Pelin voi joko kopioida omaan käyttöön tai pelata ilman tunnuksia pelikoodilla. Tarkemmat ohjeet osallistumiseen ja pakkauslistan löydät Päivä Mummolassa ennakko-ohjeesta!

Seppo.io:ssa on otettu käyttöön PartioID-kirjautuminen. Jokainen 15 vuotta täyttänyt, jäsenmaksun maksanut partiolainen voi käyttää Seppoa omalla PartioID:llaan ilman erillistä tunnusten hakuprosessia. Kirjautuminen löytyy osoitteesta seppo.partio.fi.

Jos yhteistä aikaa ei tunnu löytyvän, voi johtajiston yhteinen tekeminen olla myös yhteishenkeä nostattavaa, vaikka se ei tapahtuisi samaan aikaan samassa paikkaa. Yhteinen tekeminen voi olla haasteita, tehtävälistoja tai vaikka bongaustehtäviä. Omat suoritukset voi vaikka lähettää kuvina johtajiston WhatsApp-ryhmään tai sille tarkoitettuun kanavaan. Suoritus aikaa voi olla viikonlopusta kuukauteen ja ohjeet suorittamiseen voi toimittaa osallistujille sähköisesti tai halutessaan postilla esimerkiksi pienen tsemppiherkun kera!  

Erilaiset haasteet. Erilaisia haasteita voi olla valokuvaushaasteet, tehtävälistat ja bongaustehtävät. Kuten “ota kuva kaikista lähialueesi kaupunkipyörätelineistä”, “lähetä viestiä vanhoille vartiolaisillesi ja kysy kuulumisia” tai “bongaa viisi erilaista luonnonkukkaa ja kuvaa ne”. Haasteita ja tehtäviä voi olla monenlaisia ja niistä voi raportoida valokuvaamalla, videoimalla tai ottamalla todistusaineistoa, kuten servietin torikahvilasta, missä kävi aamukahvilla ennen klo 07. Eri tehtävät voi myös halutessaan pisteyttää eriarvoisiksi, ja tietyn pistemäärän suoritettuaan lippukunta tarjoaa johtajalle esimerkiksi jäätelön. Helppoja 5-10 pisteen tehtäviä voi olla kotipiirissä suoritettavat tehtävät, vaikeita 30-50 pisteen tehtäviä taas esimerkiksi vierailu jossain tai muutaman tunnin vaativat suoritukset.  

Geokätköt. Kannusta lippukuntasi johtajia geokätköilemään! Geokätköt ovat hauska tapa liikkua lähimetsissä uudella tavalla. Lisää täältä.  

Actionbound-rata. Actionbound-rata on nettiin luotu tehtävärata esimerkiksi kolon lähiympäristöön. Rataa pystyy pelaamaan mobiilisovelluksen avulla. Lisää täältä.

Kuva: Alex Inkiläinen