Partio on mukaansatempaava harrastus ja vapaaehtoistyö myös aikuiselle. Et tarvitse partion aloittamiseen aikaisempaa partiokokemusta. Partiossa pääset kehittämään aivan uusia puolia itsestäsi ja samalla saat hyvää vastapainoa työelämälle. Tutustut uusiin ihmisiin, pääset kokemaan ja oppimaan uutta, pitämään hauskaa ja olemaan samalla iso apu ja ilo monen lapsen ja nuoren elämässä.
Partio on joustava harrastus, jonka voit muovata itsellesi sopivaksi ja omannäköiseksi. Voit itse määritellä kuinka paljon tahdot antaa aikaasi partiolle ja mitä haluat partiossa tehdä.
Partiossa on lukematon määrä erilaisia vapaaehtoistehtäviä eli pestejä – ja millaista pestiä ei vielä ole, sellainen pystytään kyllä keksimään. Kysymys kuuluukin missä olet hyvä tai mitä haluat oppia? Partion harrastaminen aikuisena on vapaaehtoistyötä, jolla mahdollistetaan monen lapsen ja nuoren harrastus.
Aikuiset ovat mukana lippukunnan arjen pyörittämisessä, sekä erilaisten tapahtumien ja toimintojen järjestämisessä. Partiossa kaikki johtajat ja aikuiset ovat vapaaehtoisia ja järjestävät toimintaa omalla vapaa-ajallaan. Aikuisten avulla lasten ja nuorten partioharrastus on mahdollista. Partiossa aikuiset voivat esimerkiksi
- Ohjata ryhmää kerran viikossa
- Olla mukana retkien järjestelyissä ja toteutuksessa
- Olla mukana yhdistyksen hallinnollisissa tehtävissä, kuten taloudenhoidossa
- Huolehtia lippukunnan kaluston tai oman kämpän huoltamisessa ja ylläpidossa
- Olla osa aikuisten omaa ryhmää, osallistua aikuisille suunnattuihin tapahtumiin ja koulutuksiin sekä retkeillä ja leireillä
Partiota harrastetaan partion paikallisyhdistyksissä eli lippukunnissa, joita on ympäri pääkaupunkiseutua noin 120. Kannattaa olla yhteydessä lippukunnanjohtajaan, jonka kanssa voi yhdessä tuumia milloin ja miten pääsee mukaan.
Löydä lähin lippukunta ja ilmoittaudu mukaan!
Pääset harrastamaan partiota paikallisessa yhdistyksessä eli lippukunnassa. Lippukuntahaku auttaa sinua löytämään paikkakuntasi partiolaiset. Ole rohkeasti yhteydessä paikkakuntasi partiolaisiin ja kerro, millä tavoin haluaisit osallistua ja mikä sinua erityisesti kiinnostaa.
Tarvittaessa voit myös olla yhteydessä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten toimistolle lippukunnan löytymiseksi. Saat ohjeet lippukunnanjohtajalta tai Suomen Partiolaisten nettisivuilta miten liittyä mukaan partioon.
Lue lisää Suomen Partiolaisten sivuilta mitä kaikkea partiossa voi aikuisena tehdä.
Aikuisvartiosta uusia oppeja
Vaikka partio-ohjelma keskittyykin lapsiin ja nuoriin, on partio silti maailman paras harrastus myös aikuiselle. Aikuiselle on tarjolla lukematon määrä erilaisia tapoja olla mahdollistamassa lasten ja nuorten kasvua ja lippukunnan toimintaa.
Parhaimmillaan aikuisvartion toiminta tarjoaa jäsenilleen vertaiskivaa omalla porukalla. Uusille aikuisille se tarjoaa myös sujuvan tavan tutustua lippukuntaan, sen arkeen ja muihin lippukunnan jäseniin sekä hyvän kiinnitysalustan niille lippukunnan aikuisikäisille, joilla ei ole pestiä viikkotoiminnassa.
Aikuisvartioita ei vielä ole kaikissa lippukunnissa ja lista päivittyy aika ajoin. Lähimmän lippukuntasi voit löytää lippukuntahaun kautta. Uudena harrastajana voit aloittaa partion missä tahansa lippukunnassa. Aikuisille on partiossa toimintaa, vaikka lippukunnalla ei olisi omaa aikuisvartiota.
Lippukunnat, joissa on aikuisvartiotoimintaa

Kuvat: Oskari Leppä, Aapo Rainio