Vuosiselosteesta saadun tiedon perusteella suuri osa lippukunnista on kertonut kaipaavansa tukea uusien aikuisten löytämiseen. Nyt kutsummekin kaikki lippukunnat 23.5. klo 18-20 Partioasemalla järjestettävään aikuisrekrytoinnin tuki-iltaan!
Illan aikana pohditaan yhdessä lippukunnan tarvetta uusille aikuisille ja sen mukaisesti suunnitellaan lippukunnalle sopivat rekrytointitavat. Luvassa on myös erilaisiin rekrytointimateriaaleihin tutustumista ja kokemusten jakamista muiden samassa tilanteessa olevien lippukuntien kanssa. Illan vetävät piirin aikuisrekrytointivastaavat Lauri ja Vesa. Ilmoittaudu mukaan 21.5. mennessä.
Olemme koonneet lisäksi muutamia vinkkejä, joiden avulla lippukunta pääsee aikuisrekrytoinnissa alkuun:
- Tilatkaa aikuisrekrykampanjan materiaalit (alkusyksyn tapahtumiin tilaukset viim. 31.5.).
- Tutustukaa akuisrekryyn liittyviin materiaaleihin, esimerkkeihin ja muihin vinkkeihin.
- Jos suunnitteilla on kauden alussa yhteinen aloitustapahtuma tai infoilta uusille jäsenille, hyödyntäkää sitä aikuisrekryn välineenä ja pyytäkää esim. uusien jäsenten huoltajia mukaan jeesimään toiminnassa.
- Järjestäkää huoltajailta ja houkutelkaa sen yhteydessä huoltajia mukaan toimintaan.
- Jos resursseja aikuisrekrytointiin ei ole, kokeilkaa joustavia tapoja löytää uusia aikuisia toimintaan.
- Jos syksyn ryhmille ei näytä löytyvän johtajia, lukekaa mitä voitte asialle vielä tehdä.