“Partiohuivi kaulassa ei mennä punaisia päin!”
Tämä on tokaisu, johon olen viime aikoina törmännyt useamman kerran partiossa. Yleensä tällä tokaisulla tarkoitetaan sitä, että partiosta halutaan antaa hyvää kuvaa ulkopuolisille, joten käyttäydytään siksi hyvin julkisilla paikoilla. Minun mielestäni se kertoo kuitenkin hienoja asioita myös partiolaisuuden ja partiohuivin merkityksestä meille.
Partiohuivin käyttäminen on symboli koko partion arvoihin sitoutumiselle, eikä ehkä siksi partiohuivi kaulassa viitsi tehdä mitään kiellettyä. Esimerkiksi roskaaminen julkisesti partiohuivi kaulassa tuntuisi hieman samalta kuin lipun pudottaminen maahan: häpäisemiseltä. Ei pelkän partiohuivin häpäisemiseltä, vaan oikeastaan koko lippukunnan, järjestön ja aatteen häpäisemiseltä ulkopuolisten silmissä. Ikään kuin siltä, etten ole toiminut, kuten minulta odotetaan.
Partiossa koen aina edustavani tiettyä roolia. Johdan ihaninta seikkailijaryhmää, ja olenkin joskus käydessäni moraalifilosofista väittelyä oman pääni sisällä tullut ajatelleeksi: “Mitä jos joku ryhmäläisistäni näkisi minut nyt? Näyttäisinkö hyvää esimerkkiä?”. Se on toiminut minulle ohjenuorana. Vielä enemmän oma rooli tuntuu kuitenkin silloin, kun on se partiohuivi konkreettisena kaulassa muistuttamassa siitä, mihin porukkaan kuuluu.
Hankalaa tästä tekee kuitenkin se, että jokaisessa porukassa meiltä vaaditaan vähän eri juttuja, joiden tasapainottaminen voi olla vaikeaa. Arvioimme toimintamme oikeudellisuutta toisten ihmisten silmien kautta, sekä partiossa, että partion ulkopuolella. Se, mikä tuntuu oikealta tai väärältä riippuu sekä omasta oikeudentajusta, mutta myös siitä, miten näkee itsensä suhteessa toisiin. Silmät, joiden kautta omaa toimintaansa arvioi, voivat olla juuri sen johdettavan, partiokaverin tai ventovieraan. Mitkä asiat ovat minun vastuullani tässä tilanteessa, ja ketä minun täytyy seurata? Oikein toimiminen ei melkein koskaan ole selkeää, mutta tärkeintä on pysähtyä ajattelemaan. Erityisesti, kun edustaa partiota, mutta ihan muutenkin.
Parhaassa tapauksessa muistamme siis toimia hyvin myös ilman huivia. Se kertoo siitä, että partio on kasvattanut meistä edes vähän paremman, kun valitsee myös ilman huivia olla menemättä niitä punaisia päin. Silloin oma identiteetti ihmisenä huivi kaulassa on yhtä kuin oma rooli ilman huivia. Eikä tarvitse kahta kertaa miettiä, tekisikö samaa partiossa.
