Brittitutkimuksen mukaan partion harrastaminen lapsena ja nuorena vähentää mielenterveysongelmia vuosikymmeniä myöhemmin. Edinburghin ja Glasgow’n yliopistojen tekemään tutkimukseen osallistuneista lähes 10 000 henkilöistä peräti 28 prosenttia osallistui lapsena partiotoimintaan.
Tutkimuksen mukaan entiset partiolaiset kärsivät 50-vuotiaina ahdistuksesta ja mielialahäiriöistä 15 prosenttia vähemmän kuin muut samanikäiset. ”On hätkähdyttävää, että nämä mielenterveyshyödyt ilmenevät vielä näin monta vuotta toimintaan osallistumisen jälkeen”, tutkimusta johtanut Chris Dibben sanoo.
Tutkijat selittävät partion myönteistä vaikutusta mielenterveyteen harrastuksen pyrkimyksellä kasvattaa lapsista ja nuorista itseensä luottavia, ongelmanratkaisukykyisiä ja uteliaita oppijoita sekä sillä, että partiossa usein ulkoillaan.
”Oletamme, että tämä pätee myös tämän päivän partiossa. Kun tunnemme mielenterveysongelmien aiheuttamat korkeat kustannukset, tämän kaltaiseen nuorten vapaaehtoistoimintaan panostaminen vaikuttaa erittäin järkevältä”, Dibben arvioi.
Suhteellisesti köyhistä oloista tulevilla ihmisillä on muita korkeampi riski kohdata mielenterveysongelmia. Partiolaisuus näytti lieventävän tai jopa poistavan tämän vaikutuksen.
”Hallitukset ja terveydenhuoltopalvelut eri puolilla maailmaa kamppailevat pienentääkseen terveyseroja köyhien ja rikkaiden välillä. Tämä tieto partion myönteisistä vaikutuksista on hyvin tärkeä”, tutkimuksen tekoon osallistunut Richard Mitchell Glasgow’n yliopistosta kertoo.
Lue koko artikkeli suomeksi Tekniikka & Talous -lehdestä tai englanniksi New Scientist -lehdestä.
Tutkimustulokset julkaistiin Journal of Epidemiology and Community Health -lehdessä.