Syksyn saapuessa partiotoiminta säännöllistyy. Viikkokokoukset ja arjen askareet tekevät paluun monen johtajaikäisen harrastajan kalenteriin. Kiireen ja pimenevien iltojen keskellä voimat voivat olla koetuksella.

Johtajien jaksaminen on jouhevan partiotoiminnan kulmakivi. On tärkeää, että vapaaehtoisilla on puhtia pyörittää lippukunnan arkea. Keräsimme alle neljä vinkkiä, joilla voit edistää lippukuntasi johtajiston hyvinvointia.

1. Tutustu johtajakavereihisi

Pestejä ja tehtäviä on helpompi jakaa tasapuolisesti, kun on kartalla oman johtajistonsa elämäntyyleistä ja -tilanteista. Näin kaikki jaksavat harrastaa ja tehdä partiota hyvillä mielin. On normaalia, että joidenkin partiokavereiden kanssa on läheisempi kuin toisten. Mieti silti, kuinka hyvin tunnet lippukuntasi johtajiston kokonaisuudessaan?

Yksilöihin tutustuminen voi auttaa lippukunnan arjen sujuvoittamisessa paljon. Kysy itseltäsi: ”Minkälainen johtajistomme on?” Nuoressa, samoajapainotteisessa johtajistossa voi olla hyödyllistä huomioida esimerkiksi koeviikot. Toisaalta moni aikuinen partiolainen saattaa olla perheellinen. Kaikki tämä voi vaikuttaa harrastamiseen.

Johtajahuollon ei tarvitse olla vaativaa tai kuukausien suunnittelun takana.

2. Edistä kehittävää keskustelukulttuuria

Tunnelma voi olla kireä, kun johtajiston kokouksessa väännetään samasta asiasta jo toista tuntia. Suusta voi päästä sanoja, joita ei oikeasti tarkoita. Kukaan ei voi aina olla hyvällä tuulella, mutta johtajiston keskustelukulttuurilla on paljon vaikutusta lippukunnan ilmapiiriin. Jos jokin asia hiertää tai mietityttää, ota se puheeksi. Älä kuitenkaan syyttele tai kanna kaunaa, vaan pyri mieluummin rakentavaan keskusteluun.

Muista kehua johtajakaveriasi hyvästä työstä, jos jokin asia on hoidettu mielestäsi erityisen hienosti. Johtamisen ei aina tarvitse olla vakavaa. Tunnelmaa voi keventää huumorin ja naurun avulla myös kiireisen lippukunta-arjen keskellä.

3. Satsaa johtajahuoltoon

Välillä kannattaa tuulettaa aivoja! Johtajistolle on hyvä järjestää aina silloin tällöin kivaa yhteistä tekemistä partiokavereiden kanssa myös perinteisten partioaktiviteettien ulkopuolella. Erilaisessa ympäristössä johtajakavereiden kanssa saattaa tutustua monipuolisemmin kuin tavallisen partioarjen keskellä.

Miltä kuulostaisi yhteinen elokuvailta pitsan kera? Entä muutama erä lasersotaa tai keilausta? Johtajahuollon ei tarvitse olla vaativaa tai kuukausien suunnittelun takana. Helpot, hauskat ja edulliset aktiviteetit auttavat mahdollisimman montaa johtajaa osallistumaan yhteiseen ajanviettoon.

4. Muistele menneitä ja reflektoi kehitystäsi

Motivaatio partiotoimintaan voi olla välillä hukassa. Arkielämässä aivokapasiteettia koetellaan, eikä inspiraatiota sudenpentulauman solmukokouksen suunnittelulle ole tippaakaan jäljellä. Kun huomaa olevansa innoton, voi olla hyvä hetki palata perusasioiden äärelle.

Myös johtajien tulee saada nauttia partiosta. Menneisyyden reflektointi saattaa auttaa palauttamaan intoa ja voimaa johtamiseen. Inspiraation löytämiseksi voit pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Mikä on parasta johtamisessa? Motivoiko sinua lasten opettaminen ja kehittymisen seuraaminen? Entäpä yhteisöllisyys, jota tunnet lippukunnassasi? Mitä teit viime kokouksessa hyvin? Missä olet onnistunut pestissäsi viimeisen kuukauden aikana?