On vuosi 2019 ja olen Pääkaupunkiseudun Partiolaisten samoajaleiri IHQUlla. Ensimmäinen leiripäivä päättyy bileisiin. Musiikki pauhaa ja minä tanssin uusien ystävieni kanssa muiden joukossa. Olen ymmälläni siitä, että lähes jokainen leiriläinen on mukana tanssilattialla. Mielessäni ei edes käväise, että tilanne vaatisi alkoholia.
Muutamaa vuotta myöhemmin aloitan lukion ja alan osallistumaan koulun ulkopuolella erilaisiin tapahtumiin. Koulun perinteisiin kuuluu esimerkiksi hengailu eräässä puistossa joka perjantai. Kaikki ovat tervetulleita, ja jo ensimmäisen kouluviikon jälkeen olen mukana illanvietoissa.
Ensimmäisen lukiovuoteni aikana tutustun perjantaisin uusiin ihmisiin ja pidän hauskaa. Yllätyn kuitenkin siitä, että lähes poikkeuksetta näihin tapahtumiin kuuluu alkoholin juominen.
Olen täysi-ikäistymiseeni saakka viettänyt kaikki juhlat selvin päin. Syitä sille, että en ole käyttänyt alkoholia on monia. Päällimmäisenä vaikuttaa kuitenkin tieto siitä, että minulla voi todella olla hauskaa ilmankin. Harva ei-vielä-partiolainen on kokenut partiobileiden kaltaisia juhlia, joissa rohkaisuryypyille ei olekaan tarvetta, vaan kaikki ovat bilettämässä selvin päin.
Jätän ottamatta alkoholia myös yleisen turvallisuuden takia. Alkoholin käyttöön liittyy usein huolta niin itsestä kuin kaverista. Selvänä sivusta katsojana alan murehtimaan, ovatko ystäväni tarpeeksi hyvässä kunnossa lähtemään kotiin. Yksi hyvä puoli partiobileissä onkin, että kenestäkään ei tarvitse huolehtia humalatilan takia.
Tiedostan, että alkoholia voi käyttää myös kohtuudella. Juhlimiseen sitä ei kuitenkaan mielestäni tarvita. Parhaimmat bileet olen löytänyt lähes aina partiosta. Niissä bileissä minun ei ole tarvinnut pelätä, että kaverin siideri sotkee vaatteeni tai pankkitilin saldo lyö tyhjää kalliiden drinkkien jälkeen.
Ja ennen kaikkea, partiobileissä kaikki ovat turvassa.
Rosa Mäkinen
Kirjoittaja on Hepun toimittaja, abiturientti ja lippukunta-aktiivi. Parhaat bilebiisit hänen mielestään ovat Hittiputki sekä Cascadan Everytime We Touch.
