Koitos on elokuussa alkanut YouTube-sarja, joka esitetään Splay Suomen YouTube-kanavalla. Tarkoituksena oli lähteä kertomaan laajemmalle ryhmälle partiotoiminnasta. Näin syntyi partioaiheinen YouTube-sarja.
Nuorten keskuudessa YouTube on suosittu kanava, jonka kautta on mahdollista tavoittaa ja puhutella kohderyhmää todella laajasti. Koitoksen kohderyhmänä ovat varsinkin seikkailija-tarpojaikäiset, jotka ovat suurimpia ikäryhmiä YouTubessa.
Koitoksen tarkoituksena on innostaa yhä useampia mukaan partioon ja kertoa partiosta mahdollisimman monipuolisesti. Suomen Partiolaisten viestinnästä vastaavan hallituksen jäsenen Satu Salo-Jouppilan mielestä on todella siistiä, että partio sai oman YouTube-sarjan.
“Onhan partio paras harrastus ja olisi hienoa, että mahdollisimman moni olisi partiossa, joten siitä on mukava kertoa”, Satu sanoo.
Sarjan toivotaan myös lisäävän partion tunnettavuutta ja nostavan ylpeyttä partiosta harrastuksena.
Sarja on saanut lokakuuhun mennessä noin 620 000 näyttökertaa, ja sarjaa on katsottu huikeat yli 4,4 miljoonaa minuuttia, mikä vastaa yli kahdeksaa vuotta. Koitoksen kaikki kahdeksan jaksoa nousivat YouTuben hallinnoimalle trending-listalle.
Jesse Braun, joka itsekin on partiolainen, on käsikirjoittanut ja ohjannut sarjan. Koitos-kampanja on ollut Suomen Partiolaisten viestinnän ja markkinoinnin toiminnanalan vastuulla, eli partio on ollut tiiviisti mukana sarjan tekemisessä. Tuotannosta on vastannut Splay One -yhtiö. Rahoitukseen ovat osallistuneet Suomen Partiolaiset, partiopiirit sekä FiSSc (Finlands Svenska Scouter).
Sarjaan etsittiin yhdessä tuotantoyhtiön kanssa eri kohderyhmiin vetoavat tubettajat, jotka halusivat päästä kokeilemaan partiotoimintaa. Koitoksessa esiintyvät suomalaiset tubettajat Pernilla Böckerman, Julia Ahonen, Roni Back sekä Roponen. Tubettajista ehdotuksen teki Splay.
“Oli todella siistiä, että saimme mahtavat tubettajat mukaan sarjaan!” Satu sanoo.
Jokaisessa kahdeksassa jaksossa partiotoiminta on päässyt hyvin monipuolisesti esille. Pääteemoina jaksoissa näkyvät muun muassa luonto ja ympäristö, itsensä ylittäminen ja yhdessä tekeminen. Tubettajat ovat tehneet partiomaisia tehtäviä partiotaitokilpailun hengessä. Sarjassa päästään niin merelle, kaupunkiin, metsään ja puistoon kuin piirileireille Kajahukselle, Ryskeelle sekä Ilvekselle. Jaksoissa päästään näkemään mitä hauskempia juttuja!
Koitoksessa tubettajat kilpailevat kahdessa joukkueessa. Toinen joukkue on nimeltään 75 % vegaani, jossa kisaavat Julia ja Roni. Toinen joukkue on nimeltään Voittamattomat, jossa kisaavat Pernilla ja Roponen.
Tubettajien tekemisiä tehtävissä arvioivat kaksi partiotuomaria. Jokaisessa jaksossa on eri tuomarit eri lippukunnista. Jaksoihin on saatu myös avustavia partiolaisia, joilta tubettajilla on mahdollisuus kysyä apua. Etänä kotistudiossa kommentaattoreina toimivat tubettajat Jesse Braun ja Vinkare, jotka myös antavat pisteitä suosikkijoukkueelleen sekä kertovat faktoja partion toiminnasta.
Kuva: Anna Enbuske