Huoltajaillan järjestäminen on tärkeää, jotta huoltajat saavat ymmärryksen siitä, mitä partio oikein on. Näin he myös sitoutuvat paremmin tukemaan lasta partioharrastuksessa sekä mahdollisesti saavat itse kipinän osallistua mukaan toimintaan.
Olemme koonneet valmiit step by step -ohjeet huoltajaillan järjestämiseen! Alta löydän tiivistelmän ohjeesta. Lue koko ohje huoltajaillan järjestämiseen.
Näin järjestät huoltajaillan
- Miettikää ensin, mikä on huoltajaillan tarkoitus ja kenelle se on suunnattu. Jos kyseessä on esimerkiksi uusien partiolaisten huoltajailta, voi partiosta kertoa yleisesti hiukan enemmän sekä tutustuttaa huoltajat retkeilyn saloihin. Jo mukana olevien vanhempien kanssa voi käydä läpi tarkemmin tulevaa vuotta, lippukunnan tapahtumia sekä houkutella heitä mukaan johtajatoimintaan.
- Päättäkää ajoissa päivämäärä, paikka ja aika. Uusien partiolaisten huoltajaillan ajankohta kannattaa ilmoittaa heti silloin, kun uusien partiolaisten ilmoittautumisia otetaan vastaan. Jos ryhmiin ilmoittautuminen tapahtuu jonain tiettynä päivänä, esimerkiksi aloitustapahtuman yhteydessä, voi huoltajaillan pitää siinä samalla.
- Livenä huoltajailtaa järjestettäessä lapsille on hyvä järjestää omaa ohjelmaa toisaalla, jotta huoltajalla on mahdollisuus keskittyä sisältöön paremmin.
- Huoltajaillan voi järjestää myös etänä. Etänä järjestetty ilta saattaa tavoittaa isomman joukon ja sopia paremmin kiireisten perheiden arkeen. Useissa kouluissa huoltajaillat etänä ovat jo tuttu tapa. Jos järjestät illan etänä, muista lähettää osallistumislinkki sekä ohjeet etähuoltajaillassa toimimiseen.
Valmis kalvopohja iltaan
Voit ladata kalvopohjan omalle koneellesi ja muokata niitä oman tarpeesi mukaan koko lippukunnalle tai vaikka vain yhden ryhmän huoltajille. Kalvoja voit käyttää niin etätoteutuksessa kuin livenä.
Hyödyntäkää esityksissä rohkeasti oman lippukuntanne kuvia ja videoita. Tämä tuo persoonallisuutta ja pystytte kertomaan omasta toiminnastanne kuvien ja videoiden kautta.
Huoltajaillan kalvot muokattavaksi lippukunnalle.
Psst! Illasta on kiva käyttää nimeä huoltajailta, kotiväen ilta, info-tilaisuus tms. Näin ei oteta kantaa, kuka aikuinen partiolaisen perheestä on kutsuttu ja kuka hoitaa lapsen harrastuksiin liittyviä asioita.