Jo piirileiri Kimaraa suunniteltaessa päätettiin, että kaikista suurimmissa pesteissä jokaisella johtajalla täytyisi olla pari, eikä kukaan saisi kantaa koko vastuutaan yksin. Leirinjohtaja Sanni Pohjannoro kertoo,…
Yhtenä partion ihanteena on rakentaa ystävyyttä yli rajojen. Se ei näy vain kansainvälisessä toiminnassa, vaan sitä tapahtuu myös pääkaupunkiseudulla lippukuntien perustoiminnassa. Kieli- ja kulttuurirajoja ylittämällä…
Kiinteistöryhmä ja sen osana toimiva isännistö ovat tiiviissä yhteistyössä kämppien kehittämisessä ja partiomaisen kämppäkokemuksen aikaansaamisessa. Kiinteistöryhmä koostuu meistä partiolaisista, jotka haluamme kehittää piirin kämppiä ja…
Vuoden 2023 Cygnaeus-palkinnon voittaja on partiolippukunta Käpylän Kuksat. #Educa-messuilla jaetun arvostetun tunnustuksen teemana oli tänä vuonna luurivapaus ja kasvokkain kohtaaminen. Kuksien toiminta toteuttaa teemaa hienosti….
Partiokämpät kehittyvät varaajien tarpeiden mukaisesti. Normaalin ylläpidon lisäksi jokaiselle vuodelle päätetään kehitys- tai rakennuskohteita saadun palautteen mukaan. Olethan muistanut antaa palautetta aina retken jälkeen? Entä…
Maria Kanniston partiojohtajajatkokoulutuksen eli Ko-Gin kehittämisprojekti tähtää vapaaehtoisten hyvinvoinnin lisäämiseen. Sen myötä piirin sivuille saatiin Kiittäminen ja johtajahuolto -osio. Miksi aina keksiä pyörä uudelleen ja…
Seurakunnan partiotyöntekijä eli seppo, on jo vuosikymmenten ajan kuulunut kiinteänä osana piiri- ja suurleirien toteuttajiin. Henkinen huolto, hyvinvointi ja jaksaminen sekä hengelliset hetket ja kysymykset…
Seurakunnan kanssa tehtävällä yhteistyöllä on merkittävä rooli monille lippukunnille. Vuonna 2023 tehty kolokysely paljasti seurakuntien olevan yhä merkittävin kolotilojen tarjoaja pääkaupungin lippukunnille. Yhteistyö mahdollistaa kuitenkin…
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset toteuttaa vuosina 2023–2024 lippukuntavierailukiertueen, jonka tavoitteena on tavata piirin lippukuntia ja selvittää lippukuntien kuulumisia ja jaksamista. Lippukuntavierailut toteutetaan kolmessa aallossa, joista ensimmäinen ja…
Monen partiopolku alkaa lapsena ala-asteen alkupuolella. Yhä useampi löytää kuitenkin partiosta harrastuksen myös vähän vanhempana. Helsinkiläislippukunta Vuoren Valppaiden samoajat Pihla Alanen, 18, Oliver Girma, 17,…
PäPan piirileiri Kimaran värikäs ja leikkisä ilme on tullut monelle tutuksi viime kuukausien aikana, kun piirileiri lähestyy kovaa vauhtia. Visuaalinen ilme on brändityön näkyvimpiä puolia,…
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset tekee aktiivisesti yhteistyötä erilaisten vaikuttajien kanssa. Vuonna 2023 yhteistyötä tehtiin kuuden vaikuttajan kanssa, jotka tuottivat sisältöä eri sosiaalisen median alustoille. Yhteistöiden tarkoituksena on tuoda…