Uusia aikuisia on liittynyt mukaan toimintaan, mahtavaa! Hyvä perehdytys ja lippukuntaan sitouttaminen varmistavat uusien aikuisten pysymisen toiminnassa. Kun tämän tekee huolellisesti ja uuden aikuisen tarpeita kuunnellen, saa lippukunta hyvän tekijän joukkoonsa ja uusi aikuinen mielekkään harrastuksen. Perehdytystä ei pidä laiminlyödä, mutta siihenkin saa lisättyä joustoa esimerkiksi vastuita jakamalla.
Selkeä perehdytyssuunnitelma auttaa lippukuntaa muistamaan kaikki perehdytyksen oleelliset osat, jotta uusi aikuinen kotiutuu lippukuntaan. Kun perehdytyssuunnitelman kerran muotoilee, on uusia sen jälkeen paljon helpompi perehdyttää. Suunnitelman teossa voi käyttää partion valmiita materiaaleja ja kysyä vaikka lippukunnan johtajien chatissa siitä, mikä on heidän perehdytyksessä ollut juuri oleellisinta ja tärkeintä, tai mitä olisi halunnut tietää jo aikaisemmin partiosta ja lippukunnasta. Esimerkiksi uuden aikuisen ensimmäinen partiovuosi-työkalu tarjoaa hyvän pohjan perehtymiselle. Perehdytyssuunnitelman ei kuitenkaan tarvitse olla hieno visuaalinen työkalu, vaan pelkistettynä se on lista siitä, mitä tarvitsee perehdyttää ja kuka tai ketkä sen tekevät.
Myös perehdytysvastuita voi jakaa. Yhden johtajan ei tarvitse perehdyttää uusia aikuisia partion ja lippukunnan kaikkiin saloihin, vaan aikuinen voi käydä tutustumassa vaikka eri ikäkausien ja pestien kokouksissa näkemässä toimintaa ja sen toteuttamista juuri teidän lippukunnassa.
Kutsukaa aluekummit auttamaan perehdytyksessä. Valmentajilta voi pyytää apua perehdytyksessä. He eivät välttämättä tiedä lippukuntanne toiminnan yksityiskohtia, mutta voivat auttaa teitä vaikka luomaan perehdytyssuunnitelman tai tutustuttamaan uusia aikuisia partion perusteisiin. Myös toisen alueen aluekummine kanssa voi sopia yhteistyöstä!
Pestikeskustelu on tärkeä työkalu kaikkien pestien kohdalla! Tämä kannattaa käydä ennen pestin alkua, mutta kuitenkin siinä vaiheessa kun partioon on tutustuttu jo vähän. Pestikeskustelun voi käydä myös ryhmäpestikeskusteluna, jolloin voi vaikka samaan aikaan aloittavien akeloiden keskustelut käydä yhtäaikaisesta. Keskustelun voi käydä myös kävelyn lomassa tai retken yhteydessä.
Hyödyntäkää SP:n ja Piirin valmiit tapahtumat! Anna muiden tehdä perehdytystä puolestasi. Hyvänä alkuna on Tervetuloa Partioon-koulutus, jonka voi käydä esimerkiksi verkossa Partion moodlessa. Tsekkaa myös piirin tapahtumakalenteri, josta löytyy paikanpäällä järjestettävät Terkkukurssit. Akela-Sampo-koulutukset toimivat erinomaisena perehdytyksenä näihin pesteihin. Partioviikolla järjestettävä Pop-up-kolo on myös hyvä paikka mennä uusien aikuisten kanssa tutustumaan pääkaupunkiseutulaiseen partioon!
Materiaaleja perehdytyksen tueksi
- Opas partioseikkailuun-passi auttaa uutta aikuista itse hahmottamaan partion kokonaisuutta ja sen tarjontaa ensimmäisiin hetkiin.
- Pestipolku-kortit auttavat niin lippukuntaa kuin uutta aikuistakin hahmottamaan lippukunnan pestien moninaisuutta ja niiden vaatimuksia. Tutkikaa kortteja vaikka johtajiston kokouksessa tai antakaa pakka uudelle aikuiselle plärättäväksi.
- Lippukunnan manuaali on hyvä tapa dokumentoida lippukunnan tärkeimmät tehtävät ja yhteystiedot yhteen paikkaan ja helposti selailtavaan muotoon, jolloin uusi aikuinenkin saa tärkeimmät tiedot yksissä kansissa. Printatkaa manuaali tai tallentakaa se jaettavaan kansioon.
- Muita vinkkejä ja materiaalia perehdyttämiseen löydät partion sivuilta.