Lippukunnassani Myyrpartiossa on muutamia perinteitä, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet samaa tahtia koko lippukunnan kanssa. Samalla meillä on myös perinteitä, jotka ovat nykyisten aktiivien mukaan “aina olleet näin”. Kuitenkin kun asia kuitenkin tulee puheeksi 30 vuoden takaisten johtajien kanssa, he eivät ehkä ole niistä kuulleetkaan. Toisinaan perinteiset tavat taas elävät ja muuttuvat ilman, että kukaan kiinnittää siihen erityistä huomiota. Ei muutos aina ole pahasta.
Koska ajat muuttuvat, on välillä hyvä pohtia myös perinteitä ja tapoja. Olisiko niitäkin syytä tietoisesti päivittää? Jos perinteenä on ollut polttaa roskat venetsialaisissa materiaalista riippumatta, täytyy toimintaa ehdottomasti muuttaa vastaamaan nykytietämystä. Tai jos jokin vuosikymmenten takainen perinne on tässä ajassa syrjivä, sitä ei voi sellaisenaan jatkaa.
Partioperinteistä voidaan nostaa tikunnokkaan esimerkiksi taputtaminen – tai ennemminkin sen puuttuminen. Onko tämä perinne vielä voimissaan? Johtajatulilla esiintyjille taputettiin ja, koska partiolaiset eivät taputa, myös huudettiin. Voisiko tapahtuneesta päätellä, että partiolaiset sittenkin taputtavat? Olenko väärällä tavalla partiolainen, sillä minäkin taputin?
Tiukkojen sääntöjen sijaan ohjenuorana voisi käyttää sitä, mikä toimii monessa muussakin yhteydessä: tärkeää on, että jokainen kokee olevansa hyväksytty ja kuuluvansa joukkoon.
Kaiken kaikkiaan porukan oma perinne vahvistaa joukon yhteenkuuluvuutta. Tämä on meidän juttumme, ja tästä tietävät vain ne, jotka kuuluvat meihin. Jatkuvuus perinteissä voi parhaimmillaan yhdistää sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät muuten tunne toisiaan. Vastaavasti joku voi kokea ulkopuolisuutta, jos ei pääse sisään perinteisiin tapoihin, tai niitä ei avata uudelle jäsenelle.
Pysyvyys miltei missä tahansa muodossa tuntuu hyvältä ja jotenkin turvalliselta, kun maailmanjärjestys vaikuttaa monella tavalla menevän uusiksi ja muuttuvan epävarmemmaksi. Arvostan pitkiä perinteitä osaksi juuri niiden yhdistävyyden vuoksi.
Kirjoittaja on 51-vuotias partiolainen ja akela. Hän innostuu oppiessaan uutta ja ilahtuu voidessaan auttaa ja jakaa omaa osaamistaan.
