Vuonna 1992 annoin partiolupauksen ja lupasin parhaani mukaan rakastaa Jumalaani. Olin silloin 7-vuotias sudenpentu ja olin saanut perinteisen kristillisen kasvatuksen.
Lapsena luin iltaisin iltarukouksen, koulussa osallistuin uskontotunneille ja teininä kävin riparin.
Kun toimin lippukunnanjohtajana, hain seurakuntaneuvostoon ja tulin valituksi. Osasin partiomessun laulut ulkoa ja säestin kitaralla useissa jumalanpalveluksissa ja seurakunnan tapahtumissa.
Jokin kuitenkin muuttui vähitellen. Lapsuuden usko haihtui ja hälveni.
Kun tulin kaapista ja aloin seurustella naisen kanssa, sain kokea, miten kirkon suhtautuminen homoseksuaaleihin vaihteli laidasta laitaan.
Erosin kirkosta. Olin muuttunut vuosikymmenten aikana, mutta partiolupaus ei.
Kun aikuisena kävin Ko-Gi-kurssin, minua harmitti, että en voinut uusia lupausta: minulla ei enää ollut Jumalaa, jota voisin parhaani mukaan luvata rakastaa. Jouduin miettimään, voinko olla enää toiminnassa ollenkaan mukana.
Nyt minun ei tarvitse enää miettiä. Viime marraskuun jäsenkokouksessa hyväksytty partiolupaus osoittaa, että partio on liike, joka muuttuu yhteiskunnan mukana.
Uudessa lupauksessa maininta Jumalasta on korvattu sanalla katsomus. Katsomuksella voidaan viitata sekä uskonnollisiin että uskonnottomiin katsomuksiin.
Iloitsen siitä, että partiolupauksen voivat antaa nyt myös ne, jotka eivät usko jumalaan tai joilla on useampi jumala.
Susanna “Suski” Mikander
Kirjoittaja on työskennellyt Pääkaupunkiseudun Partiolaisissa viestintäkoordinaattorina viimeiset kolme vuotta ja siirtynyt vuoden alussa yrittäjäksi ja takaisin luottikseksi. Suski toimii vuoden 2021 Johtajatulien kuvauspäällikkönä.
